Heidi Salmivalli Vuoden kaupan työntekijä-finaalissa

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 13.10.2020 Huittisten K-Market Härkäpakarissa ja Huhkolassa sekä K-Market Kiukaisissa työskentelevä Heidi Salmivalli on finalisti K-ryhmän K-duuni-kilpailun Vuoden kaupan työntekijä-sarjassa.

K-duuni-kilpailussa etsitään Vuoden työnantajakauppiasta ja Vuoden kaupan työntekijää. Kilpailu on ollut kaikille avoin ja molempiin sarjoihin ovat asiakkaat ja K-ryhmän työntekijät voineet ilmoittaa ehdokkaitaan. Ehdotuksia tuli yhteensä 1097.

Heidi Salmivalli kertoi yllättyneensä kovasti finaalipaikastaan. ”Kun kauppias kertoi minulle asiasta, niin olin aivan hämmästynyt, että minäkö! Olen iloinen, että kaupassa tehtävää työtä arvostetaan ja erityisen otettu olen siitä, että asiakkaamme ovat antaneet suoraa palautetta.”

Heidi on päivittäistavarakaupan monitaitaja. Hän ilahduttaa asiakkaitaan kolmessa eri K-Marketissa ja työnkuvaan kuuluvat kaikki kaupan eri askareet. ”Tykkään kovasti työstäni. Asiakkaamme ovat kivoja ja työyhteisömme on kuin pieni perhe.” Heidi arvelee saaneensa hyvää palautetta, koska hänen periaatteensa on kohdella jokaista ihmistä arvostaen ja huomioon ottaen.

Vapaa-aikana Heidi rauhoittuu kuvaamalla luontoa ja ulkoilemalla. Vauhdikkaampi harrastus on hänellä potkunyrkkeily. Heidin koti on Kokemäellä. 

Heidin saamaa palautetta

Heidin iloisuutta ja asiakaspalveluhenkisyyttä kehutaan kovasti. Eräässä palautteessa toivottiin puolta Heidin energiasta muillekin ja toinen palaute kertoi, että Heidi saa asiakkaat hyvälle tuulelle.

K-duuni-kilpailun kriteerit

K-ryhmän Vuoden kaupan työntekijä on, joka tehnyt positiivisen vaikutuksen. Henkilö saa sekä asiakkaiden että työkavereidensa suut hymyyn ja osoittaa ensiluokkaista asiantuntijuutta tai palveluhenkisyyttä.

Molempien sarjojen voittajat julistetaan la 31.10.2020 virtuaalisessa K Team live-lähetyksessä.

Takaisin ylös