Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu

Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu on Kaupan liiton ja PAM:n tukema kesäharjoittelujakso, joka on tarkoitettu peruskoululaisille, kymppiluokkalaisille, TUVA- ja TELMA- koulutuksiin osallistujille ja lukiolaisille (ei ylioppilaiksi valmistuneille), jotka eivät aikaisemmin ole olleet työssä kaupan alalla lukuun ottamatta mahdollisia aikaisempia tutustumisjaksoja.

Tiedot päivittyvät tälle sivulle, kun PAM ja työnantajaliitot ovat sopineet vuoden 2023 ohjelman yksityiskohdista. 

Vuonna 2022 harjoittelun kesto oli kaksi viikkoa (10 työpäivää) ja se voitiin sijoittaa 1.6.-31.8.2022 väliselle ajalle. Työaika oli maksimissaan 6h päivässä ja se sijoittui ma-pe kello 8-18 välille. Harjoittelijalle maksettiin palkkaa 380€.

Vuosittain sadat nuoret työskentelevät K-ryhmässä Tutustu ja Tienaa -harjoittelussa

Tutustu ja tienaa -paikkaa kannattaa käydä kysymässä vaikka oman kotisi lähellä olevasta K-kaupasta. Siellä toimii kauppiasyrittäjä, joka päättää, pystyykö hän ottamaan Tutustu ja tienaa -nuoria sillä hetkellä kauppaansa.

Kun menet kauppaan, ota mukaan työhakemus, jossa kerrot itsestäsi ja jossa on kerrottu yhteystietosi. Muista myös positiivinen ja oma-aloitteinen asenne. 

K-ryhmässä tämän mallin ehdot koskevat toimipisteitä, joita koskee kaupan alan työehtosopimus. Esimerkiksi K-Autossa käytössä on autoalan työehtosopimuksen mukainen malli.

Takaisin ylös