Sponsorointi ja lahjoitukset

K-ryhmän sponsoroinnin periaatteet rakentuvat K-ryhmän arvoille ja sponsorointikohteet tukevat konsernin strategian toteutumista.

K tukee hankkeita, jotka tekevät arjesta parempaa ja ovat mahdollisimman monen ulottuvilla. Keskitymme edistämään erityisesti lasten ja nuorten liikkumista ja vauhdittamaan kestävää kehitystä. Tavoitteenamme on valtakunnallinen vaikuttavuus.


Liike on lääke -hanke

Vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi*. Tartuimme haasteeseen ja kannustamme Liike on lääke -hankkeellamme lapset ja nuoret liikkeelle yhdessä Suomen Palloliiton, Suomen Koripalloliiton, Suomen Tennisliiton, juniorijääkiekkoseurojen ja JVG:n kanssa.

Hanke rakentaa uudenlaista lähestymistä lasten ja nuorten liikkumiseen siten, että se kannustaa kaikenlaiseen liikkumiseen. Tavoitteellisen seuratoiminnan ja kilpaurheilupolun lisäksi liikkuminen voi olla paljon muutakin: pelaamista ja puuhaamista, leikkimistä ja höntsäämistä. Voit lukea lisää Liike on lääke -hankkeesta: https://www.k-ryhma.fi/liikeonlaake

*Liitu-tutkimus 2024 


Olemme Liike on lääke -hankkeen kautta mukana muun muassa:  

  • Tukemassa kilpatoimintaa Suomen Palloliiton ja Koripalloliiton kautta.
  • Toteutamme lapsille ja nuorille kohdistettuja maksuttomia liikuntakiertueita, kuten Liike on Lääke -kiertuetta ja Pirkka Street Basket -tapahtumia, jotka toteutetaan yhteistyössä lajiliittojen ja paikallisseurojen kanssa. Vuoden 2025 aikana olemme järjestäneet yli 100 liikuntatapahtumapäivää, joissa on liikkunut yli 150 000 lasta ja nuorta. Jalkapallo- ja koripalloseurat voivat tiedustella yhteistyömahdollisuutta suoraan lajiliitoilta oman seuransa nimissä.


Suurimmat sponsorointikumppanuudet K-ryhmässä:

  • K-ryhmä ja Volkswagen: Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppaneita
  • Pirkka-tuotemerkki: Suomen Koripalloliiton pääyhteistyökumppani
  • K-Auto Porsche: Suomen Tennisliiton pääyhteistyökumppani
  • Näiden lisäksi K-ryhmään kuuluvilla ketjuilla ja yhtiöillä voi olla muita kumppanuuksia


Yhteistyö K-kauppiaiden kanssa

K-kauppiaat tukevat itsenäisesti paikallisia tapahtumia ja urheiluseuroja monin eri tavoin. Alueellista yhteistyökumppanuutta voi tiedustella suoraan alueen K-kauppiailta.


Lahjoitukset

Kesko Oyj voi tehdä lahjoituksia yleishyödyllisille järjestöille yhtiökokouksen myöntämistä lahjoitusvaroista. Lahjoituskohteista päättää Kesko Oyj:n hallitus.

Tällä hetkellä suuntaamme hallituksen lahjoitusvarat ensisijaisesti vähävaraisille lapsiperheille sekä lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Liikunnan lisäksi tuemme nuorten talous- ja yrittäjyystaitoja olemalla mukana kuudesluokkalaisille suunnatussa Yrityskylä-toiminnassa. Joulunajan lahjoitukset suuntaamme vähävaraisille lapsiperheille. 

Yrityskylä

Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, talouden, työelämän ja yrittäjyyden oppimiskokonaisuus. K-ryhmä on ollut mukana Yrityskylä-yhteistyössä vuodesta 2013 alkaen.

Maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu oppimiskokonaisuus toimii valtakunnallisesti tavoittaen lähes 90 prosenttia  Suomen kuudesluokkalaisista. Yrityskylä-toimintaa on yhdeksällä alueella ja siellä käy kaikkiaan yli 55 000 oppilasta lukuvuodessa. K-ryhmä on mukana viidessä Yrityskylässä: K-Supermarket -kaupoilla Espoossa, Turussa ja Kuopiossa sekä K-Rauta -kaupoilla Oulussa ja Helsingissä. K-ryhmä tavoittaa lukuvuoden aikana näillä pisteillä yli 30 000 kuudesluokkalaista ympäri Suomen tarjoten positiivisia kokemuksia työelämästä, yrittäjyydestä sekä kaupanalasta yhtenä uravaihtoehtona.

Katso videolta mitä lasten Yrityskylä-päivä sisälsi K-Raudan pisteessä Helsingin Yrityskylässä.


Sponsorointihakemus

Jotta saamme hankkeistamme parhaimman lopputuloksen, keskitymme jo olemassa oleviin kumppanuuksiin. Tällä hetkellä emme aktiivisesti etsi uusia sponsorointikohteita.

Halutessasi voit kuitenkin lähettää hakemuksen K-ryhmälle osoitteeseen sponsorointi@kesko.fi

Hakemuksen tulee sisältää seuraavat tiedot:

  • Sponsoroinnin kohde
  • Yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero
  • Millainen yhteistyö on kyseessä

Hakijan antamat henkilötiedot (nimi, sähköpostiosoite, sponsoroinnin kohde) säilytetään K-ryhmän sponsoroinnin sähköpostilaatikossa hakemusten käsittelyä varten ja tuhotaan käsittelyn jälkeen, kuitenkin viimeistään 6 kuukautta lähettämisen jälkeen. Henkilötietoja ei luovuteta muuhun käyttöön. Käsittelemme hakemukset kerran kuukaudessa ja vastaamme vain hyväksyttyihin hakemuksiin. Tutustu tästä tietosuojaselosteesen.

Takaisin ylös