K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 9.10.2024 Kemijärvellä avataan torstaina 10.10. klo 10 uusi ja upea K-Market Kemijärvi. Kauppiaina toimivat Perttu Soppela ja Malla Kuivila.
Bocuse d’Or -kisakeittiössä Suomen tämän kilpailukauden edustaja Ismo Sipeläinen nähdään kolmatta kertaa. Mukaan kisoihin lähtevät assistentti Kaisa Laanemäe ja valmentaja Kristian Vuojärvi. Ensimmäisen kerran Sipeläinen edusti Suomea assistenttina. Kaudella 2019–2020 Sipeläinen sijoittui tiimeineen neljänneksi. Se sivuaa Suomen toistaiseksi parasta suoritusta. Se on myös syy, joka saa keittiömestarin kilpailemaan.
”Kun kisaamisen on kerran aloittanut, haluaisi viedä sen loppuun asti, että voisi olla lopputuloksen kanssa sujut.”
Vuoden Kokki -kisassakin täysiosuma tuli vasta neljännellä kerralla. Pistesijat eivät lämmitä Sipeläistä.
”Neljäs sija on hävitty sija.”
Euroopan karsintakilpailu käydään Trondheimissa 19.–20. maaliskuuta.
Ismo Sipeläinen tietää, että kaikissa kategorioissa on oltava piirun verran parempi kuin muut.
Tiimillä on takanaan intensiivinen harjoitusperiodi. Ensimmäiset raaka-aineet julkistettiin viisi kuukautta ennen kilpailua, seuraavat raaka-aineet kolme kuukautta ennen. Nämä aikataulut sanelivat pitkälti, miten harjoittelua tuli aikatauluttaa.
Marras-joulukuussa tiimi vietti ympäripyöreitä päiviä keittiössä. Kisa-annosten valmistaminen vaatii toistoa. Vain siten saadaan karsittua mahdollisimman paljon virheitä. Suomen Bocuse d'Or karsinnassa marraskuussa tuomariston mukaan maut ja rakenteet varmistivat Sipeläisen tiimin voiton. Sipeläiselle jokainen kisa alkaa kuitenkin puhtaalta pöydältä.
”Ei ole yhtä selkeää osa-aluetta, jossa olisi parannettavaa. Parannettavaa pitää löytyä kaikesta. Kaikissa kategorioissa pitää olla piirun verran parempi kuin muut.”
Toistojen myötä suorituksesta tulee rutiininomaisempaa, mutta samalla mennään oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
”Parhaimmat kehittävät jopa uusia trendejä tai muuttuvat toisille esikuvaksi. Harjoittelemalla paranee.”
Valmentaja Kristian Vuojärvi, assistentti Kaisa Laanamäe ja Ismo Sipeläinen ovat valmiina edustamaan Suomea Euroopan Mestaruuskilpailuissa Trondheimissa.
Bocuse d’Or -kisaorganisaatio on kasvanut ja ammattimaistunut Sipeläisen kisakausien välillä. Suomi halutaan nostaa varteenotettavana ruokamatkailumaana vahvemmin eurooppalaisten tietoisuuteen. Bocuse d’Or -kilpailu on täydellinen paikka verkostoitua ja tuoda esille suomalaista ruokaosaamista.
Sipeläisen kohdalla ammattimaistuminen tarkoittaa sitä, että talous on turvattu ja että on enemmän tilaa ja aikaa keskittyä keittiöön, ruokaan sekä ydintoiminnan kehittämiseen. Kisaorganisaatio mahdollistaa ammattimaisen harjoittelun.
”Tässä pystyy hakemaan hyvää balanssia. Langat on pidettävä omissa käsissä, mutta jotain pystyy ulkoistamaan itseltä pois.”
Sipeläinen näkee Bocuse d’Or -kilpailussa myös maamarkkinoinnin mahdollisuudet.
”Maita ja henkilöitä seurataan kisoissa.”
Sipeläisen valmistama liha-annos.
Sipeläinen on hakenut oppia myös ulkomailta. Kisa on kuitenkin aina kisa, jossa lopputulos on monien sattumusten summa. Kilpailujännitykseen kisat eivät ainakaan kaadu. Ismo Sipeläinen on tottunut käsittelemään jännistystä monien kisojen tuomalla kokemuksella.
”Avustajanroolissa sitä oli olevinaan ja tiesi kaiken, mutta edustajana toimenkuva muuttui radikaalisti. Edustajalla on tietyllä tapaa viimeinen sana, mutta myös vastuu. Se tarkoittaa sitä, että omalla pienelläkin päätöksellä voi olla kauaskantoiset seuraukset.”
Kun kokonaisuuden tyylisuunta on valittu, sitä ei kesken kaiken enää pysty muuttamaan. Pitää katsoa loppuun asti, vaikka kisa luokin paineen luovaan prosessiin. Innostuksen ja kaikkivoipaisuuden jälkeen jossain vaiheessa prosessia iskee täydellinen epävarmuus.
”Omalla kohdalla se menee kolmosen säännöllä. Ensimmäisen kerran se tulee kolme kuukautta ennen kilpailua, sitten kolme viikkoa ennen ja vielä kolme päivää ennen kisaa. Oma mieleni toimii sillä syklillä.”
Syklillä on kuitenkin hyvät puolensa. Sipeläinen on jo oppinut, että kolmosen vaiheessa putkinäkö pitää kytkeä pois päältä ja yrittää katsoa kokonaisuutta ulkopuolelta uusin silmin.
”Onko vielä joku kulma, jota ei olla mietitty?”
Sipeläisen valmistama, karsinnoissa voittoon yltänyt kala-annos.
Karkeakarvainen mäyräkoira Lysti pitää huolen siitä, että Sipeläinen pysyy edes hetken poissa keittiöstä ja lähtee ulos. Kisasta Lystikään ei saa isäntänsä ajatuksia irti. Kun edellisen kauden Lyonin finaalin raaka-aineet tulivat, Sipeläinen kävi varjokisaa ja mietti ankarasti, mitä itse saisi kurpitsasta aikaiseksi.
”Toisten kisaaminen inspiroi. Kun näkee toisten ajatuksia, niitä voi muokata sitten itselleen sopiviksi.”
Lystin kanssa metsässä kulkeminen kuitenkin maadoittaa ja rentouttaa.
”Se on eräänlaista meditaatiota, se tyhjentää päästä turhan taustamelun.”
Sipeläinen luottaa vahvasti myös intuitioon. Joskus parhaimmat ideat tulevat tiukan deadlinen puskiessa päälle. Hyviä ideoita syntyy myös ryhmässä erilaisissa keskusteluissa.
”Idea voi tulla keskustellessa vadin tai menukorttien tai sometekijöiden kanssa. Siis ihan muissa yhteyksissä kuin keittiössä.”
Puhelimen ja somen kuvavirtojen selailun sijaan Sipeläinen on päättänyt viime vuosina tietoisesti tarttua kirjoihin.
”Tahti on kirja per kuukausi, kahdeksan kirjaa per vuosi. Jotain muuta kuin klikkiotsikkoa. Viimeksi meni unen voimasta kertova kirja Miksi nukumme?”
Yöunista kisamenestys ei ainakaan jää kiinni. Sipeläisen työkalupakissa alkaa olla kaikki välineet paikallaan.
Bocuse d’Or Academy Finland ry vastaa Suomen osallistumisesta Bocuse d’Or -kilpailuihin ja kehittää Bocuse d’Or -kilpailutoimintaa Suomessa. Suomen Bocuse d’Or -menestyksen kilpailukaudella 2024-2025 mahdollistavat K-ryhmän kokoama kumppaniverkosto, johon kuuluvat Arla Pro, HKScan, Hellmann's ja Lantmännen Unibake, E.Ahlström, Hätälä, Metos, Moët & Chandon, Famifarm-Järvikylä, Paulig PRO ja Medanta. K-ryhmästä kilpailutoimintaa tukevat Kespro ja K-Citymarket.