Näkökulma

Näkökulma on blogi, jossa eri organisaatioiden edustajat ottavat vuorollaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Uusi Näkökulma-kirjoitus julkaistaan noin kuukauden välein.

Kirjoituksia voi tarjota osoitteeseen viestinta@kesko.fi. Kirjoituksen enimmäispituus on 2000 merkkiä.

Juha-Matti Mäkelä: Kestävästi kasvatettu kala on hyväksi myös terveydelle

Juha-Matti Mäkelä | 11.10.2016

Kalansyönnin terveysvaikutukset ovat varsin hyvin tiedossa niin ravitsemusasiantuntijoiden kuin kuluttajienkin keskuudessa. Korkean D-vitamiinipitoisuuden ja hyvän rasvahappokoostumuksensa ansiosta kalaa kehotetaankin syömään vähintään kaksi kertaa viikossa.

Globaalisti kalalla on merkittävä rooli ihmiskunnan ruokahuollossa. Pääasiallisena proteiinilähteenä kalaa käyttää maailmassa noin miljardi ihmistä. Viljelty maa on jo pääosin tehokäytössä ja kalavarat kalastettu vähiin monien lajien ja merien osalta. Nopeassa kasvuvauhdissa olevalle vesiviljelylle löytyy kuitenkin tilaa kasvaa, kun huolehdimme siitä, että kasvu tapahtuu kestävästi ja ympäristöä kunnioittaen.

Kotimaisten kalanrehujen kehitystyössä on panostettu jo pitkään rehujen ravintoaineiden hyväksikäytön tehostamiseen ja vesistöjen ravinnekuormituksen pienentämiseen. Viimeisin kehitysaskel otettiin kesällä 2016, jolloin Raisio-konserniin kuuluva Raisioaqua aloitti Itämeren ravinteiden kierrättämiseen perustuvan Baltic Blend -rehun valmistamisen. Baltic Blend -rehun ansiosta tuotamme ruokaa varsin ravinneneutraalisti ensimmäistä kertaa.

Ympäristötekijät ohjaavat entistä enemmän myös kuluttajien valintoja ruokakaupassa. K-citymarketien ja K-supermarketien kalatiskeihin on ilmestynyt uusi kotimaisten sopimustuottajien kasvattama Benella Kirjolohi, joka maistuu tuoreutta ja laatua arvostavalle sekä vastuullisesti valitsevalle kuluttajalle. Tuotemerkin omistaa Raisioaqua, joka antaa sen Raision vastuulliseen ruokintakonseptiin ja rehuihin sitoutuneiden kalankasvattajien käyttöön.

Benella tekee hyvää terveydelle. Kotimainen kirjolohi on erityisen hyvä D-vitamiinin lähde. Toimivan ruokintakonseptin ja kotimaisten pohjoisen olosuhteisiin kehitettyjen rehujen avulla Benellan omega-3-rasvahapot, EPA ja DHA, ovat oikealla tasolla. Siksi Benella Kirjolohelle on myönnetty Sydänmerkki, joka kertoo terveydelle paremmasta vaihtoehdosta.

Benella tekee hyvää myös ympäristölle. Baltic Blend -rehujen raaka-aineena käytettävä kotimainen kalajauho ja -öljy valmistetaan Itämeren silakasta ja kilohailista, joiden kannat ovat kestävällä tasolla. Ravinteita kierrättämällä vesistöjen fosforikuormitus pienenee ja Itämeren tila paranee Benella-kala kerrallaan. Lisäksi Benella Kirjolohen rehuissa kalaöljy on osittain korvattu rypsiöljyllä. Siten säästetään valtamerien hupenevia kalavaroja.

Kotimainen kasvatettu kirjolohi on nostettu WWF Suomen kalaoppaan vihreälle listalle osoituksena kotimaisen kalankasvatuselinkeinon ympäristötyöstä. Yhteisen Itämeremme suojelussa kalankasvatusala on hoitanut mallikkaasti osansa. Siksi kotimainen taatusti tuore ja maistuva Benella Kirjolohi on hyvä valinta.

Juha-Matti Mäkelä
Markkinointipäällikkö
Raisioaqua / Raisioagro Oy

Takaisin ylös