Uutiset

Tarkenna aihe

507 uutista ja tiedotetta

Joulukuu 2022

Lähes 1,1 miljoonan euron lahjoitus Roosa nauha -kampanjalle – K-ryhmä ylsi ennätykseen

K-ryhmän kaikkien aikojen suurin lahjoitussumma syntyi Roosa nauhojen, rannekkeiden ja Roosa nauha -tuotteiden myynnistä K-ruokakaupoissa. 14-vuotisen Roosa nauha -yhteistyön aikana K-ryhmä on kerännyt yhdessä asiakkaidensa kanssa yhteensä 5,36 miljoonaa euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle.

Vastuullisuus, Yritys, Media

08.12.2022 09.58

K-ryhmän energiansäästötoimilla tuloksia: sähkönkulutus laski lokakuussa 5 % - investoinnit energiatehokkuuteen jatkuvat

Energiansäästötalkoiden aikana tehdyt kauppojen valaistuksen, lämmityksen ja kylmälaitteiden säädöt ovat alentaneet K-ryhmän sähkönkulutusta lokakuussa 2,7 GWh eli noin 5 % vuoden 2021 lokakuuhun verrattuna. Säästetty sähkö vastaa noin 130 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta tai lähes 20 miljoonaa ajokilometriä pienellä sähköautolla. Myös kauppojen uudistusten yhteydessä tehtävillä energiaremonteilla on huomattava vaikutus energiatehokkuuteen: esimerkiksi hukkalämmön kierrättäminen alentaa K-Citymarketin kaukolämmön vuosikulutusta tyypillisesti noin 40-60 %. 

Vastuullisuus, Media

02.12.2022 15.15

Vuoden paras K-Citymarket on Oulun K-Citymarket Rusko

Vuoden 2022 paras K-Citymarket on valittu. Ensimmäisen sijan saanutta Oulun K-Citymarket Ruskoa kuvaillaan asiakastoiveiden pohjalta jatkuvasti uudistuvaksi edelläkävijäksi, jossa asiakaspalvelu on erityisen ensiluokkaista. Oulu on vauhdikkaasti kehittyvänä ja vetovoimaisena maakuntakeskuksena yksi K-ryhmän ja K-Citymarket-ketjun investointien painopisteistä. Ouluun saatiin myös muuta menestystä: K-Citymarket-ketjun Vuoden verkkokauppana palkittiin toinen oululaiskauppa, K-Citymarket Kaakkuri.

Media

01.12.2022 22.01

Marraskuu 2022

K-ryhmä aloittaa tulevana keväänä mittavan remontin omistamassaan kiinteistössä Kuopion Leväsentiellä Särkiniemessä

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 29.11.2022 Remontoitava kauppakiinteistö sijaitsee osoitteessa Leväsentie 3, Kuopio, johon keskitetään K-ryhmän Kuopion yritysasiakkaille suunnattuja toimintoja. Uusittuihin tiloihin avataan heinäkuussa 2023 Onninen Mega Express -myymälä ja Kespron noutotukku vuoden 2024 alussa.

Itä- ja Keski-Suomi, Media

30.11.2022 16.14

Niko ja Pauliina Ritakallion kauppiasura alkaa Vantaan K-Market Pähkinästä

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 30.11.2022 Niko ja Pauliina Ritakallion kauppiasura alkaa 6.1.2023 Vantaan K-Market Pähkinästä.

Media, Etelä-Suomi

30.11.2022 15.30

Ukraina-rusetilla kerätään varoja Suomeen saapuneiden ukrainalaisten auttamiseksi

K-ryhmän ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhteistyössä kerätään varoja Suomeen saapuneiden ukrainalaisten auttamiseksi. K-ruokakauppoihin 5. joulukuuta myyntiin tulevista Ukraina-ruseteista kertyneet varat käytetään valtakunnalliseen auttamistyöhön, jonka kautta Mannerheimin Lastensuojeluliitto tarjoaa ukrainalaisille ruokaa, turvaa ja yhteisön, johon kiinnittyä. 

Vastuullisuus, Yritys, Media

30.11.2022 09.00

K-ryhmä listasi ensi vuoden ruokatrendit - näin ne näkyvät eri puolilla Suomea

Ruokailmiöt 2023 -tutkimusdata paljastaa ruokatrendien alueelliset erot: Pohjoisessa suunnitellaan ruokaostoksia tarkemmin, idässä ja etelässä luotetaan arkea sujuvoittaviin ratkaisuihin kaupoissa.

Media

29.11.2022 09.30

K-Market ja Kokkikartano lahjoittavat lähes 14 000 euroa kiusaamisen vastaiseen työhön

K-Market-ketju ja Kokkikartano Oy lahjoittavat yhdessä 13 903 euroa Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Kiusaamisen vastaiseen työhön tarkoitettu lahjoitussumma kerättiin syys–lokakuussa Kiusaus on nyt jeesaus -kampanjalla.

Vastuullisuus, Yritys, Media

28.11.2022 13.15

Antti Valkeapää K-Rauta Huittisten ja K-Rauta Sastamalan kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 28.11.2022 Huittisten ja Sastamalan K-Raudat saavat uuden kauppiaan, kun Antti Valkeapää ottaa yrittäjävastuun asiakkaiden palvelusta torstaina 1. joulukuuta. Valkeapää jatkaa myös K-Rauta Nokian kauppiaana.

Yritys, Media, Länsi-Suomi

28.11.2022 09.00

Riitta Hakkarainen Järvenpään K-Market Saunakallion ja Kinnarin kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 25.11.2022 Riitta Hakkaraisen kauppiasura alkaa Järvenpäässä. Hän ottaa kauppiasvastuun 6.1.2023 K-Market Saunakalliosta ja 18.1. K-Market Kinnarista.

Media, Etelä-Suomi

25.11.2022 14.34

Takaisin ylös