Tulevaisuuden näkymät

Tilinpäätöstiedote 2022, julkaistu 2.2.2023

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT JA TULOSOHJEISTUS 2023

Kesko-konsernin tulosohjeistus annetaan kuluvalta vuodelta 2023 ja sitä verrataan vuoteen 2022. Keskon liikevaihdon ja liikevoiton arvioidaan pysyvän hyvällä tasolla vuonna 2023 toimintaympäristön haasteista huolimatta. Yhtiö arvioi vuonna 2023 vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 680–800 miljoonaa euroa.

Tulosohjeistus perustuu arvioon suhteellisen lyhytaikaisesta taantumasta Keskon toimintamaissa. Keskeisiä näkymiin vaikuttavia epävarmuustekijöitä ovat inflaation ja korkotason kehitys sekä käynnissä oleva Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.

Päivittäistavarakaupassa kuluttaja-asiakaskaupan arvioidaan pysyvän kokonaisuutena vakaana ja Foodservice-markkinan ennakoidaan kasvavan edelleen. Hintainflaatio tukee osaltaan myynnin euromääräistä kehitystä, mutta nostaa samalla kustannuksia. Liikevoiton ennakoidaan pysyvän edelleen hyvällä tasolla.

Rakentamisen markkinan ennakoidaan laskevan jonkin verran vuodesta 2022. Uudisrakentamisen arvioidaan laskevan, mutta korjausrakentamisen sekä vihreään siirtymään liittyvän rakentamisen arvioidaan jatkavan kasvua. Myös rakentamisen ja talotekniikan kaupassa liikevoiton ennakoidaan pysyvän edelleen hyvällä tasolla.

Autokaupassa autojen saatavuuden arvioidaan paranevan, mutta kysynnän olevan pitkän aikavälin keskiarvoa matalammalla tasolla. Autokaupassa kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edelleen hyvällä tasolla.

 

Tulevaisuuden näkymien arkisto

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2022
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2022
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2022
Pörssitiedote 25.4.2022

Tilinpäätöstiedote 2021
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2021
Pörssitiedote 14.10.2021
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2021
Pörssitiedote 14.6.2021
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2021
Pörssitiedote 15.4.2021

Tilinpäätöstiedote 2020
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2020
Pörssitiedote 17.9.2020
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2020
Pörssitiedote 10.7.2020
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020
Pörssitiedote 18.3.2020

Tilinpäätöstiedote 2019
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2019
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2019
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2019

Tilinpäätöstiedote 2018
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2018

Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2018
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018

Tilinpäätöstiedote 2017
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2017
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2017
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2017

Tilinpäätöstiedote 2016
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016

Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016
Pörssitiedote 1.6.2016
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2016
Pörssitiedote 12.4.2016

Tilinpäätöstiedote 2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015

Pörssitiedote 16.3.2015

Tilinpäätöstiedote 2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014

Tilinpäätöstiedote 2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013

Tilinpäätöstiedote 2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012

Tilinpäätöstiedote 2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011

Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010

Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009

Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008

Takaisin ylös