Tulevaisuuden näkymät Q3/2020

Osavuosikatsaus Q3/2020, julkaistu 29.10.2020

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT JA TULOSOHJEISTUS VUODELLE 2020

Kesko-konsernin jatkuvien toimintojen tulevaisuuden näkymät annetaan kuluvalta vuodelta 2020 ja sitä verrataan vuoteen 2019.

Yhtiö tarkentaa vuoden 2020 tulosohjeistusta. Yhtiö arvioi nyt vuonna 2020 jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 530-570 miljoonaa euroa. Aiemmin yhtiö on arvioinut jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 510-570 miljoonaa euroa.

Päivittäistavarakaupassa vähittäismyynti K-ruokakaupoissa on jatkunut vahvana. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa myynti on sekä yritysasiakaskaupassa että kuluttaja-asiakaskaupassa edelleen hyvällä tasolla. Autokauppa on toipunut hyvin alkuvuoden myynnin laskusta. Samanaikaisesti kustannustehokkuutta on pystytty parantamaan.

Odotukset loppuvuoden osalta ovat päivittäistavarakaupassa ja rakentamisen ja talotekniikan kaupassa hyvät muun muassa kotitalouksien kulutuksen suuntautuessa aikaisemmin arvioitua enemmän kotimaahan.

Tulevaisuuden näkymät perustuvat epidemiatilanteen pysymiseen hallinnassa Keskon toimintamaissa. Huoli covid-19-epidemian laajentumisesta ja yleisen talouskehityksen heikentymisestä on kuitenkin edelleen suuri. Epidemian pahentuminen vaikuttaisi negatiivisesti Keskon liiketoimintoihin ja muuan muassa joulumyyntiin.

  

Tulevaisuuden näkymien arkisto

Pörssitiedote 17.9.2020
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2020
Pörssitiedote 10.7.2020
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020
Pörssitiedote 18.3.2020

Tilinpäätöstiedote 2019
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2019
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2019
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2019

Tilinpäätöstiedote 2018
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2018

Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2018
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018

Tilinpäätöstiedote 2017
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2017
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2017
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2017

Tilinpäätöstiedote 2016
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016

Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016
Pörssitiedote 1.6.2016
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2016
Pörssitiedote 12.4.2016

Tilinpäätöstiedote 2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015

Pörssitiedote 16.3.2015

Tilinpäätöstiedote 2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014

Tilinpäätöstiedote 2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013

Tilinpäätöstiedote 2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012

Tilinpäätöstiedote 2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011

Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010

Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009

Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008

Takaisin ylös