Tulevaisuuden näkymät Q3/2019

Osavuosikatsaus Q3/2019, julkaistu 24.10.2019

Kesko-konsernin jatkuvien toimintojen tulevaisuuden näkymiä arvioidaan liikevaihdon ja vertailukelpoisen liikevoiton osalta katsauskautta seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta (10/2019-9/2020) verrattuna katsauskauden päättymistä edeltävään 12 kuukauteen (10/2018-9/2019). Arvio tulevasta kehityksestä pitää sisällään IFRS 16 Vuokrasopimukset –standardin vaikutukset konsernin vertailukelpoiseen liikevoittoon sekä katsauskautta seuraavalla että katsauskautta edeltäneellä 12 kuukauden ajanjaksolla.

Yleinen taloustilanne ja kulutuskysynnän ennakoitu kehitys vaihtelevat Keskon eri toimintamaissa. Keskon toimintamaissa yleiseen talouskehitykseen liittyvä epävarmuus on kasvanut ja talouden kasvuvauhdin ennakoidaan hidastuvan. Suomen päivittäistavarakaupassa kilpailun ennakoidaan jatkuvan kireänä, mutta markkinan ennakoidaan kasvavan. Pohjois-Euroopan rakentamisen markkinassa uudisrakentamisen volyymin ennakoidaan normalisoituvan huippuvuosien tasosta ja painopisteen siirtyvän korjausrakentamiseen. Suomen autokaupassa markkinan ennakoidaan olevan keskimääräistä matalammalla tasolla.

Kesko jatkaa määrätietoisesti liiketoimintansa asiakaslähtöistä uudistamista ja strategiansa toteuttamista.

Vertailukelpoisesti jatkuvien toimintojen liikevaihdon seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta ennakoidaan ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason. Jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton ennakoidaan seuraavan 12 kuukauden ajanjaksolla ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason.

  

Tulevaisuuden näkymien arkisto

Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2019
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2019

Tilinpäätöstiedote 2018
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2018

Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2018
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018

Tilinpäätöstiedote 2017
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2017
Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2017
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2017

Tilinpäätöstiedote 2016
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016

Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016
Pörssitiedote 1.6.2016
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2016
Pörssitiedote 12.4.2016

Tilinpäätöstiedote 2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015

Pörssitiedote 16.3.2015

Tilinpäätöstiedote 2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014

Tilinpäätöstiedote 2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013

Tilinpäätöstiedote 2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012

Tilinpäätöstiedote 2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011

Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010

Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009

Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008

Takaisin ylös