466 uutista ja tiedotetta
Hyvinvointi on edelleen keskeinen kulutuksen megatrendi huolimatta tiukentuneesta taloudesta. Täsmädieetit ja superfoodit saavat kuitenkin ensi vuonna väistyä yksinkertaisen kotiruoan tieltä. Omalta lautaselta löytyvän ruoan ympäristövaikutuksiin kiinnitetään myös aikaisempaa enemmän huomiota, samalla kun ruoasta haetaan yhä enemmän tukea oman mielen hyvinvoinnille.
Asiakas, Media15.11.2023 09.15
K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 14.11.2023 Mika ja Sanna Parviainen aloittavat vuoden vaihtuessa Kuopion K-Market Männistön kauppiaina.
Itä- ja Keski-Suomi, Media14.11.2023 12.00
K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 13.11.2023 Hans-Niiles Tapiola aloittaa kauppiasuransa 27.11. K-Market Karigasniemessä.
Pohjois-Suomi, Media14.11.2023 09.30
Kesko-konsernin myynti oli lokakuussa 2023 yhteensä 1 059,1 milj. euroa ja se kasvoi 1,9 %.
Sijoittaja, Media14.11.2023 08.00
Kesko on ostanut Lahdessa Kauppakatu 16:ssa sijaitsevat kaksi tonttia Luhta-Kiinteistöt Oy:ltä. Tontit sijaitsevat niin sanotussa Luhdan korttelissa. Kauppa on osa Keskon kasvustrategiaa, jonka tavoitteena on jatkaa olemassa olevien kauppojen uudistamista sekä avata useita uusia päivittäistavarakauppoja kasvukeskuksiin tulevina vuosina. Erityisesti K-Citymarket -hypermarket-formaatin myynti on kasvanut Suomessa merkittävästi ja sen vaikutus päivittäistavarakaupan kannattavuuteen ja markkinaosuuteen on olennainen.
Sijoittaja, Media13.11.2023 10.00
Kesko sitoutuu asettamaan uudet pitkän aikavälin päästövähennystavoitteet, joiden mukaisesti yhtiö pyrkii vähentämään koko arvoketjunsa päästöt nettonollaan vuoteen 2050 mennessä. Nettonollatavoitteisiin pääseminen vaatii päästöttömyyttä kaikissa arvoketjun vaiheissa. Tämä edellyttää entistä tiiviimpää yhteistyötä tavarantoimittajien kanssa valmistuksessa syntyvien päästöjen pienentämiseksi sekä toimenpiteitä asiakkaiden vastuullisen kuluttamisen lisäämiseksi.
Vastuullisuus, Sijoittaja, Media09.11.2023 13.30
K-RAUDAN LEHDISTÖTIEDOTE 9.11.2023 Kun tavalliseen valaistukseen lisätään hieman älyä, arki voi helpottua yllättävillä tavoilla. Älyvalaistusta voi ohjata etänä, sen voi ajastaa – tai esimerkiksi valjastaa herättämään lempeästi. Hintaa älykkäämmälle valaistukselle kertyy pienimmillään alle 15 euroa. K-Raudan asiantuntija kertoo kolme vinkkiä valojen käyttöön älykkäämmin.
Asiakas, Media09.11.2023 07.30
K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 8.11.2023 Uusi K-Market Lyyra avautuu Helsingin Kalliossa torstaina 9.11. klo 10. K-kauppiaana toimii Pauliina Myllynen.
Media, Etelä-Suomi08.11.2023 10.15
K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 8.11.202 Tampereen Tammelassa avautuu torstaina 9.11. uusi K-Supermarket Tammelan Stadion. K-kauppiaina toimivat Anssi ja Taija Hautamäki.
Media, Länsi-Suomi08.11.2023 09.15
K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 8.11.2023 Espoossa K-Supermarket Auroran kauppiaina aloittavat vuodenvaihteessa siskokset Minna Kontkanen ja Sanna Kalliomäki.
Media, Etelä-Suomi08.11.2023 08.15