Uutiset

Tarkenna aihe

507 uutista ja tiedotetta

Heinäkuu 2022

Limoncello Spritz on ravintolaterassien uusin hittidrinkki – suosio näkyy limoncello-liköörien myynninkasvuna ravintoloille

Suurimpien suomalaiskaupunkien kesäterasseilla nautittava sitruunapohjainen Limoncello Spritz tekee raikkaana kesädrinkkinä itseään nopeasti tutuksi suomalaisille. Ravintolatukkuri Kespron myyntidata kertoo, että drinkin pääraaka-aineen limoncello-liköörien myynti ravintoloille on kasvanut huomattavasti edellisistä kesistä.

Media

06.07.2022 09.45

Valoisat kuukaudet näkyvät ruokakauppa-asioinnissa: päivän pidentyminen saa suomalaiset asioimaan kaupassa myöhemmin

Suomalaisten tavat käydä ruokakaupassa vaihtelevat vuodenkierron sekä esimerkiksi alueen mukaan. Tänä vuonna ostotavoissa näkyy myös koronapandemian lieventyminen. Viikonpäivistä perjantai pitää pintansa suomalaisten suosikkikauppapäivänä – ja on kärjessä myös verkkokauppa-asiakkaiden parissa. Tiedot selviävät K-ruokakauppojen Plussa-datasta. 

Media

06.07.2022 09.15

Valtakunnallinen Futiskiertue saapuu Espooseen kahden tapahtuman voimin

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 5.7.2022 Futiskiertue tarjoaa leikkimielistä liikuntaa ja katufutis-turnauksia K-kauppojen piha-alueilla eri puolilla Suomea ja kiertue saapuu Espooseen K-Supermarket Mankaalle keskiviikkona 6.7. ja K-Rauta Merituuleen torstaina 7.7. Tapahtuma-aika molemmissa on klo 12-16.

Media, Etelä-Suomi

05.07.2022 11.00

K-kauppojen omat mehiläispesät tuottavat todellista lähihunajaa

Kaupan omaa hunajaa varten tarhataan mehiläisiä kauppojen katoilla ja lähipeltojen reunoilla.

Vastuullisuus, Yritys, Media, Länsi-Suomi

04.07.2022 11.30

Ravintolaruokailu kasvussa – Kespro rakentaa uuden foodservice-noutotukun Ouluun

K-ryhmän foodservice-tukkuri Kespro rakentaa Oulun noutotukulleen uudet tilat Äimärautiolle. Tukun arvioitu valmistumisajankohta ja muutto ovat syyskuussa 2023. Uudella tukulla Kespro vastaa ravintoloiden alati kasvaviin tarpeisiin ja uuteen tukkuun rakennetaan mm. moderni tuotekehityskeittiö Foodsteri.

Pohjois-Suomi, Media

04.07.2022 09.00

Sanna ja Timo Tiitinen Tampereen Koskikeskuksen Intersportin kauppiaiksi

K-RYHMÄ ALUTIEDOTE 1.7.2022 Sanna ja Timo Tiitinen perheineen ottavat 1.10. vetovastuun myös Tampereen keskustan perinteikkäästä urheilukaupasta Koskikeskuksen Intersportista.

Media, Länsi-Suomi

01.07.2022 13.00

4 + 1 vinkkiä sujuvaan lomamatkailuun sähköautolla

Yhä useammalla suomalaisella on edessään ensimmäinen kesäloma täyssähköauton ratissa. Kun suunnittelet ajomatkat hyvin etukäteen, sujuvat autoilu ja pysähdykset leppoisissa merkeissä. Vinkit huolettomaan sähköautoiluun antaa K-Auton sähköautojen latausverkosto K-Latauksesta Tom von Bonsdorff.

Vastuullisuus, Media

01.07.2022 09.04

Kesäkuu 2022

Valtakunnallinen Futiskiertue saapuu Lappeenrantaan lauantaina 2.7.2022

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 30.6.2022 Futiskiertue tarjoaa leikkimielistä liikuntaa ja katufutis-turnauksia K-kauppojen piha-alueilla eri puolilla Suomea ja kiertue saapuu Lappeenrantaa K-Citymarketin pihalle lauantaina 2.7.2022 klo 12-16.

Itä- ja Keski-Suomi, Media

30.06.2022 09.30

Tampereen K-Citymarket Linnainmaa tuo maan ensimmäisenä hypermarketina inspiroivan myymäläympäristön myös verkkoon

K-Citymarket Linnainmaalle on kesäkuussa valmistunut virtuaalinen ruokakauppa: kauppias Mikko Salmia on virtualisoinut oman kauppansa asiakaskäyttöä varten hypermarketkokoluokan ensimmäisenä Suomessa. Virtuaalisen ruokakaupan tarkoituksena on kaventaa asiakkaiden kokemaa eroa kivijalkakaupan ja K-Ruoka-verkkokaupan välillä ja tarjota kivijalasta tuttua elämyksellisyyttä ja inspiraatiota myös ruuan verkkokauppa-asiakkaille.

Media, Länsi-Suomi

30.06.2022 08.00

Tapio Anttila X K-Rauta DIY -kalustemallisto hurmaa Naantalin asuntomessukohteessa

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 29.6.2022 K-Rauta tuo upean designin kaikkien saataville, sillä ohjeet huonekalustemalliston tekemiseksi ovat jaossa k-rauta.fi-verkkosivustolla.

Yritys, Media

29.06.2022 10.00

Takaisin ylös