Suomalaisen Työn Liitto ja K-ryhmä yhdistävät voimansa suomalaisten työn puolesta – valtakunnallisessa yhteiskampanjassa mukana yli 100 yritystä

K-ryhmän ruokakaupat ja K-Rauta, Suomalaisen Työn Liitto, reilu 100 elintarvike- ja käyttötavarayritystä yhdessä Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n kanssa yhdistivät voimansa kannustaakseen suomalaisia suosimaan entistä vahvemmin tuotteita, jotka työllistävät suomalaisia ja pitävät talouden pyörät pyörimässä. Yhteiskampanjalla halutaan olla mukana varmistamassa, että Suomi menestyy myös tulevaisuudessa. Valtakunnallinen Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen -kampanja starttaa vappuaattona.

Suomalaiset yritykset ovat koronasta johtuvan poikkeustilanteen vuoksi kysyntäkriisin edessä. Kun kauppa ei käy ja kassavirta ehtyy, joudutaan lomauttamaan ja irtisanomaan työntekijöitä. Valtion tukitoimet eivät korvaa yritysten kassavirtaa. Koko Suomen etu on, ettei kuluttamista tässä tilanteessa pysäytetä kokonaan. Tähän haasteeseen Suomalaisen Työn Liitto ja K-ryhmän ruokakaupat – K-Citymarket, K-Supermarket ja K-Market – sekä K-Rauta kumppaneineen halusivat tarttua. 

”Nyt jos koskaan on syytä kohdistaa ostot suomalaiseen työhön, jotta pidämme huolta toisistamme ja Suomen pyörät pyörimässä. Suomalaisten tilanteet ovat tällä hetkellä erilaisia, mutta jokainen voi olla osa hyvän ketjua ja tehdä mahdollisuuksiensa mukaan pienen tai suuren valinnan suomalaisen työn puolesta”, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala. 

Arkisilla kulutusvalinnoilla voidaan säilyttää työpaikkoja 

Pienten yritysten hätä on laajalti tunnistettu, mutta myös monet keskisuuret ja suuret ruoka- ja käyttötavarayritykset ovat vaikeassa tilanteessa. Näiden toimijoiden välilliset vaikutukset talouteemme alihankintojen ja verojen muodossa ovat mittavia. 

”Tilanne on vakava ja vaatii yhteiskunnan kaikilta toimijoilta nyt poikkeuksellisen vahvaa yhteen hiileen puhaltamista. Jokainen meistä voi olla osa hyvän ketjua ja tehdä valintoja suomalaisen työn puolesta. Kun valitsee ostoskärryyn Suomessa tuotettua ruokaa, rakennustarvikkeita tai kodin ja pihan tarvikkeita, tukee suomalaista työtä ja tuotantoa,” toteaa K-ryhmän päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli. 

Kampanjayhteistyön kantavalla ”Ole osa hyvän ketjua” -teemalla halutaan muistuttaa kaikkien osapuolien eli kaupan, tavarantoimittajien, valmistajien, suomalaisen maatalouden, kuluttajien, ja ostajien tärkeää roolia yhteisen kriisin ratkaisussa. 

”Tämä yhteistyö hakee voimansa koronakriisin aikana esiin nousseesta yhteisöllisyyden tunteesta ja suomalaisten auttamisen halusta. Ostamalla työtä Suomeen välittää myös niistä ihmisistä, jotka tekevät suomalaista työtä. Nyt tarvitaan kaikki toimimaan hyvän asian puolesta. Olen iloinen että kampanjan pääyhteistyökumppaniksi ryhtyivät K-ruokakaupat ja K-Rauta”,Lausalakorostaa. 

Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen on Suomalaisen Työn Liiton, K-ryhmän, Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n sekä yritysten yhteisviestintäkampanja suomalaisen työn puolesta. Se kannustaa suomalaiset ostamaan suomalaisia elintarvikkeita, käyttötavaroita sekä rakentamisen ja remontoinnin tuotteita. Kampanjan aihetunnisteet ovat: #oleosahyvänketjua ja #ostatyötäsuomeen. Lisäksi merkkien aihetunnisteet ovat: #Avainlippu #DesignfromFinland #hyvääsuomesta #puhtaastikotimainen


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös