Ajankohtaista koronaviruksesta

K-ryhmä tekee vastuullisena yrityksenä kaikkensa koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Niin asiakkaidemme kuin henkilökuntamme turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. Tässä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa pyrimme varmistamaan, että henkilöstömme pysyy terveenä ja työkykyisenä, ja että kaupoissamme on turvallista asioida epidemiankin aikana. Löydät tältä sivulta tuoreimmat poikkeustilaan liittyvät uutiset.

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

Tälle sivulle on koottu kysymyksiä ja vastauksia koronaviruksen vaikutuksista kauppoihin. Sivua päivitetään tarvittaessa ja tilanteen muuttuessa.

Miten kaupoissa on varauduttu koronavirukseen?

Niin asiakkaidemme kuin henkilökuntamme turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa pyrimme varmistamaan, että henkilöstömme pysyy terveenä ja työkykyisenä, ja että kaupoissamme on mahdollisimman turvallista asioida epidemiankin aikana.

Tilannetta on seurattu aktiivisesti aina viruksen ilmenemisestä asti. Sen ennaltaehkäisyn osalta on tehty toimenpiteitä ja kauppoihin on toimitettu tiukennetut hygieniaohjeistukset läpikäytäväksi työntekijöiden kanssa. Hygienian korostamisen ohella on painotettu, ettei sairaana tulla töihin, ja olemme ohjeistaneet kaupat mahdollisten sairaustapausten sekä karanteenien osalta. Seuraamme myös tarkasti viranomaisten ohjeita.

Kaupoissa on myös tehty useita ­turvallisuutta parantavia toimia, kuten tehostettu siivousta, otettu käyttöön turvavälistä muistuttavia lattiatarroja esimerkiksi kassa-alueelle, lisätty suojapleksejä kassapisteisiin, tehty ostosten pakkauspäähän turvaratkaisuja sekä tuotu asiakkaille tarjolle käsidesiä kaikkiin K-ruokakauppoihin.

 

Mitä asiakas voi tehdä tässä tilanteessa?

Asiakkaiden ja henkilöstön terveys ja turvallisuus on ensisijaisen tärkeää. Voit myös omalta osaltasi vaikuttaa tähän eri tavoin. Asioi yksin, jos mahdollista. Älä tule kipeänä kauppaan. Huolehdi hyvin käsihygieniasta, yski tai aivasta hihaan tai nenäliinaan. Pidä riittävä etäisyys toisiin asiakkaisiin ja henkilökuntaan. Suosi mahdollisuuksien mukaan kortti- ja lähimaksamista. Mikäli lähipiirissäsi on sairastuneita tai riskiryhmään kuuluvia, kannattaa myös kysyä tarvitseeko joku lähipiirissäsi kauppa-apua.

 

Uskaltaako kaupoissa asioimista jatkaa normaaliin tapaan?

Kyllä, toistaiseksi viranomaiset eivät ole antaneet mitään suosituksia tähän liittyen. Meillä on luonnollisesti valmius noudattaa mahdollisia suosituksia välittömästi. Toivomme kaikkien kaupassa kävijöiden huomioivan muut kaupassa olevat sekä muistavan tärkeät ohjeet kaupassa käyntiin, joista kerromme lisää omalla sivullaan.

 

Kuinka huomioitte riskiryhmien mahdollisimman turvallisen kaupassakäynnin?

Useat K-ruokakauppiaat ovat ryhtyneet tarjoamaan mahdollisuuden riskiryhmille rauhalliseen asiointiin ennen kaupan normaalia avausaikaa. Lue lisää osoitteesta https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/riskiryhmille-mahdollisuus-asioida-k-ruokakaupoissa

Seuraamme myös tämän toimintamallin osalta viranomaisohjeita ja tilanteen vaatiessa mukautamme toimintaamme. Myös ruoan verkkokauppamme k-ruoka.fi/kauppa palvelee, mikäli ruokaostokset haluaa tilata suoraan kotiin toimitettuna tai vaikkapa hakea ne valmiiksi kerättynä kaupalta.

 

Loppuuko ruoka kaupoista?

Toimituksia kauppoihin tehdään normaaliin tapaan päivittäin tai muutaman päivän välein. Tilannetta sekä täydennystä seurataan aktiivisesti, jotta voimme vastata kysyntään. Myös elintarvikeketju toimii kaikkiaan normaalisti: tavaraa kulkee kauppoihin. K-ryhmä ja suomalainen elintarviketeollisuus ovat tehneet hyvää ja tiivistä yhteistyötä tuotteiden saatavuuden varmistamiseksi. Ketju siis toimii ja ruoka sekä muut päivittäistavaratuotteet eivät tule loppumaan kaupoista.

 

Miten koronatilanne vaikuttaa ruoan verkkokauppaan?
Kattavin tieto ajankohtaisesta tilanteesta kannattaa tarkistaa sivulta https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/verkkokauppa/ajankohtaista

 

    

Takaisin ylös