K-ryhmän ruoan verkkokaupan käyttötavat muuttuivat korona-aikana: noutopalvelun suosio kasvoi reilusti, eläkeläiset löysivät digitilaukset

Ruoan verkkokauppa-asiointien määrä kasvoi K-ryhmässä koronaepidemian aikana kuukausitasolla parhaimmillaan yli 800 prosenttia*. Käyttäjien määrän kasvun lisäksi verkkokaupassa nähtiin merkittäviä muutoksia käyttötavoissa. Siinä missä kotiinkuljetuksissa asiointikertojen kasvua oli noin 500 prosenttia kuukaudessa, noutopalvelun vastaava kasvu ylitti parhaimmillaan 2 000 prosenttia. Asiakasryhmistä eniten asiointiaan kasvattivat eläkeläiset ja aikuistaloudet.

Huippuviikkojen jälkeen verkkokaupan kasvuluvut ovat olleet K-ryhmässä maltillisempia, mutta kesäkuun osaltakin K-ryhmän ruoan verkkokaupan kasvuluvut näyttävät noin kuusinkertaista asiointimäärien kasvua viime vuoteen verrattuna. Korona-aikana verkkokauppaa käyttäneet asiakkaat ovat siis jatkaneet tilauksiaan.

”Korona-aikana verkkokauppaa ensi kertaa kokeilleet asiakkaat ovat tehneet uusia tilauksia yli kaksi kertaa todennäköisemmin kuin aiemmin – eli kokeiluista on kasvanut tapa aiempaa useammin. Yhä useampi on huomannut verkkokaupan helpottavan arkea, kun joku muu huolehtii ruokien keräilystä kaupasta, pakkaamisesta ja haluttaessa kuljetuksesta kotiin”, K-ryhmän Chief Digital Officer Anni Ronkainen kertoo.

Korona-aikana K-ryhmän verkkokauppaverkosto täydentyi 170 uudella verkkotilauksia toimittavalla kaupalla. Kaikkiaan ruoan verkkotilauksia toimittavia kauppoja on K-ryhmässä 450.

Noutopalvelu kasvatti reilusti suosiotaan

Erityisen suosituksi korona-aikana nousi verkkokaupan noutopalvelu, jossa asiakas itse noutaa kaupan työntekijöiden keräämät tuotteet kaupalta. Siinä missä ruoan verkkokaupan asiointikertojen määrä kasvoi parhaimmillaan noin 800 % kuukaudessa edelliseen vuoteen verrattuna, noutopalvelun asiointikerroissa saavutettiin jopa 2 000 % kasvulukuja.

”Ennen korona-aikaa asiakkaamme suosivat erityisesti kotiinkuljetuksia: noin 80 % verkkokaupan asiakkaista valitsi sen toimitusvaihtoehdoksi. Korona-aikana hieman edullisempi nouto kaupasta kiinnosti kuitenkin huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Myös noutoaikojen ja -paikkojen parempi saatavuus vaikutti varmasti asiaan. Noutopalvelun valitsi korona-aikana noin puolet verkkokaupan asiakkaista. Erityisen paljon noutopalvelua suosivat lapsiperheet”, Ronkainen kertoo.

Eläkeläiset innostuivat tilaamaan ruokaa verkosta – ja tilaavat edelleen

Ennen koronaa eläkeläistalouksia oli verkkokaupan asiakkaista noin 10 prosenttia. Tiukimpien koronarajoitusten aikana määrä kohosi noin neljännekseen – ja pysyi siellä kesäkuussa.

”On mielenkiintoista nähdä, kuinka pysyvästä muutoksesta on kyse. On mahdollista, että moni ruoan verkkokauppaa kokeillut eläkeläinen on koronaepidemian aikana havainnut mallin toimivaksi ja hyödyntää sitä jatkossakin”, Ronkainen sanoo.

K-ryhmän datasta näkyy, että eläkeläiset ottivat koronan aikaiset rajoitukset tosissaan: korona-aikana Plussa-korttia käyttäneiden eläkeläisten vierailut kivijalkamyymälöissä laskivat peräti 5 miljoonalla käynnillä. Käynnit siis harvenivat ja siirtyivät suurelta osin verkkoon – ja yhdellä käynnillä ostettiin aiempaa enemmän.

Suurin asiakasryhmä ruoan verkkokaupassa ovat edelleen lapsiperheet, jotka tekevät noin 40 prosenttia kaikista tilauksista. Ennen korona-aikaa heidän osuutensa tilaajista oli lähellä 60 prosenttia.

*Asiointikertojen määrä kuukaudessa parhaimmillaan korona-aikana verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös