108 uutista ja tiedotetta
Suomalaiset panostavat ravintolajuomissa laatuun määrän sijaan. Ravintoloiden juomamyynnissä nosteessa ovat alkoholittomat oluet ja drinkit, selviää foodservice-tukkukauppa Kespron juomien myyntidatasta. Kespron Pikkujoulututkimuksessa suomalaisista 32 prosenttia kertoi osallistuvansa tänä vuonna pikkujouluihin. Osallistuvista 14 prosenttia kertoi valitsevansa ravintolassa alkoholittoman juoman.*
Asiakas, Media20.12.2022 08.10
Seitsemästä asemasta yhteensä viisi tulee Kuopioon. Niistä kaksi asennettiin jo marraskuun lopussa kun Päivärannan ja Kolmisopen K-Citymarketien K-Lataus-asemille lisättiin uudet suurteholatauslaitteet. Joulukuussa uudet K-Lataus-asemat saavat Kuopiossa vielä K-Marketit Maaninka, Riistaherkku ja Pirtti. Myös Iisalmeen avataan kaksi uutta K-Lataus-asemaa vielä loppuvuonna.
Asiakas, Itä- ja Keski-Suomi, Media15.12.2022 10.29
Monille suomalaisille osaksi joulunvieton perinnettä muodostunut Kinkkutemppu järjestetään tänä vuonna jo seitsemännen kerran. Suosittu kiertotaloustempaus tarjoaa jokaiselle suomalaiselle mahdollisuuden kierrättää jouluruokien valmistuksesta syntyneet paistinrasvat helposti. Keräys alkaa perjantaina 16.12.2022 ja jatkuu aina 8.1.2023 saakka. Valtaosa paistinrasvojen lähes 250 keräyspisteestä sijaitsee K-ruokakauppojen yhteydessä. Kinkkutemppu järjestetään 15 eri toimijan yhteishankkeena.
Vastuullisuus, Asiakas, Yritys, Media14.12.2022 10.00
K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2022 Loimaan K-Rauta saa uuden kauppiaan Henri Thilmanista, joka aloittaa kauppiasuransa 16. joulukuuta. Hänen tavoitteenaan on jatkaa kaupan menestyksekästä polkua ja kehittää kauppaa aina asiakastarpeiden mukaisesti.
Asiakas, Yritys, Media, Varsinais-Suomi ja Häme12.12.2022 09.00
K-ryhmän kaikkien aikojen suurin lahjoitussumma syntyi Roosa nauhojen, rannekkeiden ja Roosa nauha -tuotteiden myynnistä K-ruokakaupoissa. 14-vuotisen Roosa nauha -yhteistyön aikana K-ryhmä on kerännyt yhdessä asiakkaidensa kanssa yhteensä 5,36 miljoonaa euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle.
Vastuullisuus, Asiakas, Yritys, Media08.12.2022 09.58
K-ryhmän ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhteistyössä kerätään varoja Suomeen saapuneiden ukrainalaisten auttamiseksi. K-ruokakauppoihin 5. joulukuuta myyntiin tulevista Ukraina-ruseteista kertyneet varat käytetään valtakunnalliseen auttamistyöhön, jonka kautta Mannerheimin Lastensuojeluliitto tarjoaa ukrainalaisille ruokaa, turvaa ja yhteisön, johon kiinnittyä.
Vastuullisuus, Asiakas, Yritys, Media30.11.2022 09.00
K-Market-ketju ja Kokkikartano Oy lahjoittavat yhdessä 13 903 euroa Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Kiusaamisen vastaiseen työhön tarkoitettu lahjoitussumma kerättiin syys–lokakuussa Kiusaus on nyt jeesaus -kampanjalla.
Vastuullisuus, Asiakas, Yritys, Media28.11.2022 13.15
K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 28.11.2022 Huittisten ja Sastamalan K-Raudat saavat uuden kauppiaan, kun Antti Valkeapää ottaa yrittäjävastuun asiakkaiden palvelusta torstaina 1. joulukuuta. Valkeapää jatkaa myös K-Rauta Nokian kauppiaana.
Asiakas, Yritys, Media, Länsi-Suomi28.11.2022 09.00