Suomen parhaat K-Supermarketit palkittu – Pohjanmaan paras kauppa on Kurikassa

K-Supermarket-ketju palkitsee vuosittain parhaita kauppojaan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Pohjanmaan alueen parhaan kaupan tittelin voitti K-Supermarket Kurikan kauppias Toni Hahka.

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 15.2.2021   

”Palkittavissa kaupoissa toimintaa kehitettään innovatiivisesti ja pitkäjänteisesti. Intohimo rakentaa tavallista parempaa ruokakauppaa ja elämyksiä asiakkaalle näkyy ja kuuluu kaikissa näissä kaupoissa. Tänä vuonna huomioimme myös poikkeusolot ja sen, miten K-Supermarketit onnistuivat varmistamaan turvallisen asioinnin ja työnteon eri puolilla Suomea”, kertoo K-Supermarket-ketjun johtaja Anne Hujala.

K-Supermarket Kurikan voittoa perusteltiin seuraavasti: "Kauppa on hieno ja nykyaikainen K-Supermarket, jota myös asiakkaat arvostavat. Tällä kauppiaalla on kykyä toteuttaa ideoita asiakkaille toimiviksi ja se näkyy niin hyvässä myynnissä kuin asiakastyytyväisyydessäkin."

”Olen todella onnellinen ja kiitollinen tästä tunnustuksesta. Suurin kiitos kuuluu mahtavalle henkilökunnalleni sekä tietenkin asiakkaillemme. Palautteet, toiveet ja kehitysideat ovat meille erittäin tärkeitä, niiden avulla pystymme rakentamaan juuri meidän asiakkaidemme näköistä kauppaa”, kertoo Toni Hahka.

K-Supermarket-ketju palkitsee vuosittain parhaita kauppojaan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Valtakunnallisesti parhaan kaupan tittelin nappasi tänä vuonna Erkki Zaiedman ja Eija Voutilainen K-Supermarket Lasihytistä Espoon Kauklahdesta.Katso muut K-Supermarket-ketjun parhaina palkitut kaupat täältä.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös