Kespron tutkimus: Viidennes suomalaisista aikoo käydä ravintoloissa enemmän kuin viime kesänä – 67 % ei pelkää ulkona syömistä

Valtaosa arvioi asioivansa ravintolassa saman verran kuin kesällä 2020, mutta jopa 21 prosenttia aikoo lisätä ravintolakäyntejään. Suomalaiset haluavat ravintolasulun jälkeen syödä ravintoloissa erityisesti pitsaa, sekä liha- ja kalaruokia, selviää Kespron kuluttajille tekemästä Suomalaiset ravintolasulun jälkeen -kyselytutkimuksesta.*

”Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä suomalaisten odottaneen ravintoloiden avautumista. Jopa 27 prosenttia eteläsuomalaisista aikoo lisätä ravintolakäyntejään tänä kesänä. Ulkona syömisessä nähtäneen samankaltainen patoutuneen kysynnän nopea purkautuminen kuin viime kesänä”, kertoo Kespron asiakastieto- ja markkinointiyksikön johtaja Hannu Korhonen.

”Rohkaisevaa alan nousujohteisen palautumisen kannalta on erityisesti se, että 58 prosenttia suomalaisista haluaa nimenomaan syödä ravintoiloissa”, kertoo Korhonen.

Etelässä viiniä ja kalaruokia, pohjoisessa liharuokia

Keskimäärin suomalaiset haluavat syödä ravintoloissa erityisesti pitsaa (45 %), liharuokia (48 %) ja kalaruokia (42 %).

Suomalaisten odotuksissa ravintola-annoksia ja juomia kohtaan näyttäytyi tutkimuksen suurimmat alueelliset eroavaisuudet. Esimerkiksi eteläsuomalaiset haluavat juoda ravintolassa enemmän viiniä kuin muut suomalaiset (41 % vrt. 36 %), mutta he eivät toisten suomalaisten tavoin olleet samoissa määrin kiinnostuneita syömään ravintoloissa pitsaa (45 % vrt. 39 %).

Pohjoisessa halutaan syödä eniten liharuokia (50 %), länsisuomalaiset suosivat eniten burgereita (40 %) ja itäsuomalaiset haluavat syödä eniten pitsaa (49 %). Huomattavaa kuitenkin oli, että kaikilla alueilla suomalaiset haluavat juoda ravintoloissa merkittävästi enemmän viiniä kuin muita alkoholijuomia.

Suurimmaksi motiiviksi ulkona syömiseen valtaosa eli puolet suomalaisista nimesi itsensä hemmottelun ja elämästä nauttimisen. Tämän jälkeen tulivat muut syyt, esimerkiksi ystävien ja läheisten tapaamisen nimesi ensisijaiseksi syyksi ulkona syömiseen vain 18 prosenttia suomalaisista. Vain 14 prosenttia nimesi ensisijaiseksi ulkona syömisen syyksi ravintolan toiminnan tukemisen.

Ravintoloilta odotetaan siisteyttä ja turvavälejä

Suomalaiset odottavat ravintoloilta erityisesti asianmukaisia WC-tiloja (85 % vastaajista) ja turvavälien säilymistä ravintolassa ja terasseilla (80 % vastaajista). Kolmanneksi tärkeimmäksi asiaksi nousee henkilökunnan maskin käyttö (61 % odottaa henkilökunnalta maskin käyttöä).

Kaksi kolmesta suomalaisesta (67 %) ei pelkää koronan takia ulkona syömistä. Alueellista vaihtelua vastauksissa ei juuri ollut.

Kotiin tilaaminen ei ravintolasulun päätyttyä katoa. Edelleen 29 prosenttia suomalaisista kertoo suosivansa enemmän take awayta ja kotiinkuljetusta kuin ravintolassa ruokailua. Saman verran rahaa kahden ruokailumuodon välillä arvioi kuluttavansa 19 prosenttia suomalaisista. Erityisesti eteläsuomalaiset aikovat suosia ravintolassa ruokailua selkeästi muita suomalaisia enemmän (42 % vrt. 36 %).

* Kespro toteutti Suomalaiset ravintolasulun jälkeen
kyselytutkimuksen K-ryhmän asiakasyhteisö K-Kylässä 15.-21.4.2021. Kyselytutkimukseen vastasi 1245 kuluttajaa ympäri Suomea. Otanta painotti vastaajissa aluekohtaista edustavuutta.

Liite: Kespro Suomalaiset ravintolasulun jälkeen -tutkimus 23.4.2021

 

Takaisin ylös