Uutiset ja tiedotteet

Tarkenna aihe


123 uutista ja tiedotetta

Joulukuu 2023

K-ryhmä keräsi asiakkaidensa kanssa lähes 930 000 euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle

K-ryhmän lähes 930 000 euron lahjoitussumma Roosa nauha -keräykselle syntyi Roosa nauhojen, rannekkeiden ja Roosa nauha -tuotteiden myynnistä K-kaupoissa. 15-vuotisen Roosa nauha -yhteistyön aikana K-ryhmä on kerännyt yhdessä asiakkaidensa kanssa yhteensä 6,3 miljoonaa euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle. Keräysvaroilla Syöpäsäätiö tukee syöpätutkimusta ja syövän ehkäisyä sekä turvaa sairastuneille tukipalveluita.

Vastuullisuus, Asiakas, Yritys, Media

14.12.2023 13.41

Kinkkutemppu järjestetään jälleen ympäri Suomen – K-ryhmä mukana kahdeksatta kertaa

Joulunajan perinteeksi muodostunut Kinkkutemppu-kiertotalouskampanja alkaa 18.12.2023 ja jatkuu aina 7.1.2024 saakka. Tempaus tarjoaa kotitalouksille helpon mahdollisuuden kierrättää jouluruokien valmistuksesta syntyneet paistinrasvat, jotka käytetään raaka-aineena Neste MY Uusiutuvaa Diesel -polttoaineen valmistuksessa. Suurin osa keräyspisteistä sijaitsee K-ruokakauppojen yhteydessä. Kinkkutempussa mukana olevat 15 eri organisaatiota uskovat kiertotalouden voimaan.

Vastuullisuus, Asiakas, Yritys, Media

12.12.2023 11.13

K Hyvinvointi -palvelu nousi Sitran Datatalouden kiinnostavimmat -listalle

Tulevaisuutta luotaava Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra etsi aiemmin tänä vuonna avoimella haulla ratkaisuja, joissa dataa on käytetty oivaltavasti ja jotka osoittavat datan tuomia hyötyjä. Näiden joukosta ensimmäistä kertaa julkaistulle Datatalouden kiinnostavimmat -listalle valittiin 24 tämän hetken kiinnostavinta dataratkaisua. Mukaan listalle nousi K-ryhmän asiakkailleen rakentama K Hyvinvointi -palvelu.

Asiakas, Media

12.12.2023 09.39

Varkauteen toinen sija Vuoden K-Rauta -kilpailussa

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 11.12.2023 K-Rauta-ketjussa palkitaan vuosittain parhaiten menestyneitä kauppoja. Vuoden 2023 K-Rauta -kilpailussa toiselle sijalle nousi K-Rauta Varkaus. Kauppias Tommi Rossin mukaan keväällä avatussa uudessa myymälässä asiakkaille pystytään tarjoamaan entistä laajempi valikoima toimivissa tiloissa.

Asiakas, Itä- ja Keski-Suomi, Media

11.12.2023 12.40

Näitä reseptejä suomalaiset suosivat jouluna

K-Ruoan reseptidata kertoo, että suomalaiset aloittavat jouluisen ruoanlaiton ja leivonnan joukolla heti joulukuun alussa ja vauhti kiihtyy kohti aatonaattoa, jolloin reseptihakuja tehdään eniten. Jouluruoissa suomalaiset ovat perinteiden ystäviä, mutta noin puolet testaa mielellään myös jotain uutta joulupöydässään. Viime vuosien uusia hittejä ovat olleet muun muassa glögipannacotta ja kahvijuustokakku.

Asiakas, Media

07.12.2023 07.03

Lapväärtiin kolmas sija Vuoden K-Rauta -kilpailussa

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 5.12.2023 K-Rauta-ketjussa palkitaan vuosittain parhaiten menestyneitä kauppoja. Vuoden 2023 K-Rauta -kilpailussa kolmannelle sijalle nousi K-Rauta Lappfjärd. Menestystekijöinään Rosenbackin kauppiassisarukset pitävät sitoutunutta ja ammattitaitoista henkilökuntaa sekä laajaa, jatkuvasti päivittyvää tuotevalikoimaa.

Asiakas, Media, Länsi-Suomi

05.12.2023 08.45

Marraskuu 2023

Jyväskylän K-Rauta Seppälä on vuoden 2023 paras K-Rauta

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 30.11.2023 K-Rauta-ketjussa palkitaan vuosittain parhaiten menestyneitä kauppoja. Vuoden 2023 K-Raudaksi valittiin K-Rauta Seppälä Jyväskylästä. Kauppias Ari Kallioinen kertoo menestyksen salaisuudeksi motivoituneen ja ammattitaitoisen henkilökunnan sekä osaamisen jatkuvan kehittämisen.

Asiakas, Media, Länsi-Suomi

30.11.2023 16.30

Kiusaus on nyt jeesaus: K-Market ja Kokkikartano lahjoittavat yli 14 000 euroa kiusaamisen vastaiseen työhön

K-Market-ketju ja Kokkikartano Oy lahjoittavat yhdessä 14 136 euroa Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Kiusaamisen vastaiseen työhön tarkoitettu lahjoitus kerättiin syys–lokakuussa Kiusaus on nyt jeesaus -kampanjalla.

Vastuullisuus, Asiakas, Media

28.11.2023 15.26

Toni Hahka on K-Citymarket Vaasa Keskustan uusi kauppias

Vaasan keskustan K-Citymarket saa ensi vuonna uuden kauppiaan, kun Toni Hahka aloittaa kaupan luotsaamisen 1.2.2024 yhdessä vaimonsa Riikka Hahkan kanssa. Vaasan keskustan nykyiset kauppiaat Tomi ja Lena Nordin keskittyvät jatkossa K-Citymarket Vaasa Kivihakaan, jonka uudistus on edennyt loppusuoralle.

Asiakas, Yritys, Media, Länsi-Suomi

27.11.2023 12.02

Oskari Penttinen kauppiaaksi Kotkan K-Citymarketiin

K-Citymarket Kotka saa ensi vuonna uuden kauppiaan Oskari Penttisestä. Penttinen aloittaa Kotkan K-Citymarketin luotsaamisen 1.2.2024.

Asiakas, Yritys, Media, Etelä-Suomi

23.11.2023 07.03

Takaisin ylös