Myyjä (10-15 h/vko) K-Market Lohjanportti, Lohja

Suomi: Lohja, TYÖNTEKIJÄ / Julkaistu 22.11.2022
Haku päättyy 4.12.2022
K-Market Lohjanportti on perinteikäs hyvän fiiliksen omaava lähikauppa Lohjan Muijalassa. Haluamme tarjota asiakkaillemme ystävällisen ja kotoisan tuntuisan asiointikokemuksen jokaisella käynnillä.

Meille Lohjanportissa tärkeää onkin hyvien asiakaskokemusten luominen, mukava työilmapiiri, intohimo ruokaa sekä asiakaspalvelua kohtaan ja toimimme tärkeänä osana yhteisöä. Kokemuksesi kaupan alalta on plussaa, mutta ei pakollista, sillä perehdytämme sinut yhdessä tehtäviisi ja olemme tukenasi matkalla kaupan alan ammattilaiseksi.

Haemme tiimiimme nyt myyjää työskentelemään noin 10–15 tuntia viikossa kassalle ja muille osastoille. Työtunnit voidaan sopia hakijan oman tilanteen ja tarpeen mukaan. Sesonkiaikoina ja kesällä työtunteja voi olla reilumminkin. Työ on pääsääntöisesti ilta- ja viikonloppupainotteista, mutta mahdollisuus myös työskennellä aamuisin tarpeen mukaan.

Odotamme sinulta:
- iloista asiakaspalveluasennetta, tiimipelitaitoja, joustavuutta ja ahkeruutta
- täysi-ikäisyyttä
- erinomaista suomen kielen taitoa
- työtä pelkäämätöntä positiivista asennetta ja ehdotonta rehellisyyttä

Eduiksi katsomme:
- kokemuksen ruokakaupassa tai ravintolassa työskentelystä
- kokemuksen kassa- ja muista kaupan järjestelmistä
- Veikkaus-osaamisen
- kokemuksen pakettipalveluista (Posti, Schenker ja Matkahuolto)

Tarjoamme sinulle:
- monipuolisen ja vastuullisen työn
- mahdollisuuden kehittyä kaupan alalla ja edetä sinua kiinnostaviin tehtäviin
- K-ryhmän ostoedun
- hauskat ja innostavat työkaverit
- todella mukavat asiakkaat

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi CV:n kanssa osoitteeseen timo.toivanen@k-market.com.

Työsuhde on vakituinen ja työ alkaisi sopimuksen mukaan.

Hakemus on voimassa 4.12.2022 asti. Paikka täytetään kuitenkin heti sopivan hakijan löydyttyä.

Rekrytointiin liittyvän tietosuojaselosteen saat rekrytoivasta kaupasta.
Takaisin ylös