K-ryhmä mukana Roosa nauha -kampanjassa - yksi pääyhteistyökumppaneista jo kymmenettä kertaa
K-ryhmä mukana Roosa nauha -kampanjassa - yksi pääyhteistyökumppaneista jo kymmenettä kertaa
19.09.2024
Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys käynnistyy 19.9.2024. K-ryhmä on mukana keräyksessä jo 16. kertaa. Roosa nauhan ja -rannekkeen ostamisen lisäksi keräykseen on helppo osallistua K-ruokakaupoissa valitsemalla pinkkiin pukeutuneita Roosa nauha –kampanjatuotteita.
Roosa nauha -keräyksellä on kerätty varoja syöpätutkimukselle jo vuodesta 2003 asti. K-ryhmä on tehnyt Roosa nauha -yhteistyötä 16 vuoden ajan ja on yksi kampanjan pääyhteistyökumppaneista jo kymmenettä kertaa.
”Olemme jälleen ilolla mukana keräämässä varoja syöpätutkimukselle yhdessä kaikkien K-ruokakauppojen ja Kespron kanssa, joka on ensimmäistä vuotta mukana kampanjassa. Roosa nauhojen ja -rannekkeiden lisäksi Roosa nauha -valikoimastamme löytyy arjen perustuotteita, jotka ovat muutenkin asiakkaidemme suosiossa – esimerkiksi kampanjan ikisuosikit Pirkka miniluumutomaatit löytyvät jälleen kerran valikoimasta. Tämän vuoden visuaalisessa ilmeessä näkyvät kukat ja Roosa nauha -kukkia on valikoimissamme useita erilaisia, mainittakoon uutuus Pirkka Reilun kaupan terttuneilikka’’, kertoo K-ryhmän päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.
Roosa nauhoja, -rannekkeita ja pinkkiin pukeutuneita Roosa nauha -tuotteita on saatavilla kaikista K-ruokakaupoista. Myös Kespro on ensimmäistä kertaa mukana keräyksessä Roosa nauha -kampanjatuotteilla. Osa kampanjatuotteiden myyntihinnasta menee keräyksen kautta syöpätutkimuksen hyväksi.
Vuoden 2024 Roosa nauhan suunnitteli Vesterinen Yhtyeineen
Tämän vuoden Roosa nauhan ja -rannekkeen on suunnitellut Vesterinen Yhtyeineen, keulakuvanaan Tero Vesterinen. Hän pitää syöpätutkimuksen jatkumista Suomessa välttämättömänä.
”Olen itse menettänyt isäni keuhkosyövälle. Tiedän, että syöpä on paha vastustaja, mutta haluan antaa toivon elää. Luotan tulevaisuuteen”, Tero Vesterinen sanoo.
Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys on Suomen suurin keräys syövän voittamiseksi. Lahjoituksilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta sekä sairastuneille ja heidän läheisilleen suunnattuja maksuttomia neuvontapalveluita. Roosa nauha -keräyksen tuotoilla tuetaan kaikkien syöpien tutkimusta Suomessa. Keräyksessä nostetaan vuosittain esille eri syöpien tutkimusteemoja ja tämän vuoden keräyksen tutkimusteemana on keuhkosyövät.
Viime vuoden lahjoitussumma lähes 930 000 euroa
Vuonna 2023 K-ryhmä keräsi yhdessä asiakkaidensa kanssa lähes 930 000 euron lahjoitussumman. Summa koostui Roosa nauhojen, -rannekkeiden ja Roosa nauha -kampanjatuotteiden myynnistä K-kaupoissa. Roosa nauha -yhteistyön aikana K-ryhmä on kerännyt yhdessä asiakkaidensa kanssa yhteensä 6,3 miljoonaa euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle.
Tämän vuoden Roosa nauha -keräys on käynnissä 19.9.–31.10.2024.