Henrik Karjula K-Rauta Ähtärin uudeksi kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 28.9.2022 Ähtärin K-Rauta saa uuden kauppiaan, kun Henrik Karjula ottaa lauantaina 1. lokakuuta vastuun asiakkaiden palvelusta. Karjula jatkaa myös K-Rauta Alavuden kauppiaana ja uskoo kahden kaupan tuovan kilpailukykyä sekä entistäkin parempaa palvelua ja valikoimaa molempien paikkakuntien asiakkaille.

Henrik Karjula on toiminut K-Rauta-kauppiaana Alavudella pian vuoden ajan suoritettuaan sitä ennen  kauppiasharjoittelun Nokian K-Raudassa. Kauppiaskipinän Karjula kertoo saaneensa vanhemmiltaan, jotka ovat toimineet kukkakauppiaina Oulun seudulla lähes 40 vuotta.

”Alavudella olen saanut työskennellä upean henkilökunnan kanssa ja mahtavien asiakkaiden parissa. Minulla on yrittäjän vapaus Suomen johtavassa rautakauppaketjussa, taustalla monenlaisia tukitoimintoja kauppiaalle”, Karjula toteaa tyytyväisenä.

Myös Henrik Karjulan vaimo Patricia Karjula on syyskuussa tullut mukaan kaupan toimintaan tekemään töitä miehensä rinnalla. Aiemmin hän työskenteli vakuutusalalla ja liikunnan parissa.

Suomen tyytyväisimmät asiakkaat ja henkilökunta tavoitteena

Henrik Karjula kertoo, että K-Raudan tekemän asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan Ähtärin K-Raudassa asioivat myymäläkokoluokassaan Suomen tyytyväisimmät asiakkaat.

”Tämän on mahdollistanut osaava ja palvelualtis henkilökunta sekä pitkäjänteinen työ hyvän yrityskulttuurin rakentamisessa. Aion jatkaa palvelukokemuksen kehittämistä yhdessä henkilökuntani kanssa. Henkilökunnan koulutukseen tulen myös panostamaan, koska tavoitteeni on, että minulla työskentelevät Suomen tyytyväisimmät työntekijät. Se mahdollistaa parhaimman palvelun tarjoamisen asiakkaillemme tulevaisuudessakin”, kauppias Karjula kertoo suunnitelmistaan.

Paikalliset tuotteet ja palvelut K-Raudasta

K-Rauta Ähtäri palvelee sekä kuluttaja- että yritysasiakkaita. Uusi kauppias lupaa, että kaupan valikoimaa parannetaan tuomalla myymälään lisää laadukkaita ajankohtaisia sekä paikallisia tuotteita ja palveluja. Kahden kaupan yhdistyminen tuo kilpailukykyä.

”Tulemme panostamaan lisää esimerkiksi energiansäästöratkaisuihin: tarjoamme aurinkopaneelit, erilaiset lämpöpumput, lisäeristämisen sekä tulisijat ja takat myös asennettuina asiakkaillemme paikallisten yrittäjien toimesta.”

Omiksi suosikeikseen K-Raudan suomalaisten tuotteiden valikoimista kauppias Karjula valitsee puutuotteet ja maalit. Hän pitää erityisen tärkeänä juuri yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. ”Voimme tarjota heidän palvelujaan ja tuotteitaan asiakkaillemme ja luoda myös sitä kautta hyvinvointia ja työtä paikkakunnalle.”

Henrik Karjula toivoo aktiivista keskustelua asiakkaiden kanssa: ”Toivotan nykyiset ja uudet asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan uuteen kauppiaaseen ja antamaan vinkkejä, miten saamme parannettua toimintaamme entisestään.”

K-Rauta Ähtäri työllistää kauppiaspariskunnan lisäksi 14 ja K-Rauta Alavus 10 vakituista työntekijää sekä sesonkityöntekijöitä kesäaikaan.

Ähtäri yhdisti kauppiaspariskunnan


Haastattelun lopuksi kauppias paljastaa, että Ähtäri on kauppiaspariskunnalle merkityksellinen paikka. Henrik ja Patricia Karjula nimittäin tapasivat ensimmäisen kerran Ähtärin leirintäalueella vuonna 2013.

”Menimme sinne viettämään molemmat juhannusta, jolloin nykyinen vaimoni keräsi kukat tyynyn alle ja toivoi unessa näkevänsä tulevan miehensä. Seuraavana juhannuksena mentiin naimisiin. Nyt perheeseen kuuluu myös Oscar-koira.”

Lisätietoja: K-kauppias Henrik Karjula, puh. 044 300 0300, henrik.karjula@k-rauta.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös