Wilma Niklander K-Market Heikinlaakson uudeksi kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 5.2.2021 Wilma Niklander aloittaa kauppiasuransa Helsingin K-Market Heikinlaaksossa 28.2.

Wilma (25) lähtee innostuneena luotsaamaan K-Market Heikinlaaksoa helmikuun lopusta lähtien. K-Market Heikinlaaksossa tullaan jatkossakin panostamaan asiakastyytyväisyyteen Oman kylän kauppa -periaatteella.

’’Odotan innolla kauppiasurani aloitusta idyllisessä K-Market Heikinlaaksossa. Haluamme yhdessä henkilökunnan kanssa varmistaa, että asiointi kaupassa on sujuvaa, ystävällistä ja kotoisan mukavaa. Valikoima tullaan rakentamaan asiakastoiveiden mukaisesti, jotta alueella asuvien lähikauppa vastaisi juuri heidän tarpeitaan.’’

Uusi kauppias haluaa erottua muista alueen kaupoista tarjoamalla asiakkailleen ainutlaatuisen, laadukkaan ja monipuolisen kauppakokemuksen hyödyntäen entistä laajemmin kaupan lisäpalveluita. Myös vastuullisuuteen, lähiruokaan ja sesonkiajatteluun tullaan panostamaan.

’’Asiakkaiden vastuullisten valintojen helpottaminen sitä tukevan tuotevalikoiman kautta on tärkeää. Aion panostaa paikallisten toimijoiden tuotteisiin sekä tuoreosastojen ajankohtaisuuteen sesonkien kautta.’’

Kaupan alan kokemusta kymmenen vuoden ajalta

Wilma on ennen kauppiasuraansa kouluttautunut merkonomiksi ja tradenomiksi. Nuoresta iästään huolimatta uusi kauppias on jo kokenut päivittäistavarakaupan ammattilainen. Työkokemusta on kertynyt kymmenen vuoden ajalta K-Supermarket Mustapekasta, K-Market Pikkupekasta sekä K-Citymarket Keravalta. Kauppiasvalmennuksensa Wilma suoritti K-Market Pikkusiskossa.

’’Haluaisin kiittää kasvattajakauppiastani Jouni Ekholmia hänen tarjoamastaan mahdollisuudesta kehittyä kauppiasuraa varten K-Market Pikkusiskossa, jossa sain toteuttaa itseäni hyvin vapaasti kohdaten arjen haasteet hänen ja Ruokajones Oy:n ammattitaitoisen henkilökunnan tuella.’’

Järvenpäässä asuvan Wilman perheeseen kuuluu hänen miehensä Janne sekä Jannen 9-vuotias tytär Juulia. Perheen ja ystävien kanssa vietetyn ajan lisäksi vastapainoa kauppiaan vauhdikkaalle työlle tuo lenkkeily ja salilla käynti.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös