Pääsiäisperinteet sovitetaan poikkeusaikaan − sukulaiset virvotaan nyt etänä, mutta karitsan myyntipiikki säilyy samana

Tänä vuonna on jo toinen poikkeuspääsiäinen. Poikkeusoloista huolimatta pääsiäisen perinteet pitävät pintansa, mutta etävirpomisen odotetaan kasvattavan suosiotaan. Kokosimme K-ryhmän asiantuntijoiden näkemykset pääsiäisen hittituoteryhmistä.

K-ryhmä lehdistötiedote 19.3.2021

Perinteistä pidetään kiinni poikkeusoloista huolimatta

”Sesonkiin liittyvät tuotteet myyvät entiseen malliin. Karitsanlihan suurin myyntipiikki on edelleen pääsiäisenä, sitä myytiin vuoden 2020 pääsiäisviikolla jopa enemmän kuin jauhelihaa. Toinen pääsiäisen suosikkiraaka-aine on kana, joka taipuu myös juhlaruoaksi, esimerkiksi kokonainen kana valitaan yhä useammin juhlapöytään”, kertoo lihan osto- ja myyntipäällikkö Carita Rissanen.

Pääsiäisen kestosuosikkeja ovat karitsan lisäksi mämmi, erilaiset pashat ja rahkat. Parsan sesonki on juuri alkamassa, mutta myös parsaa on hyvin saatavilla. Yrttejä ostetaan pääsiäisenä huomattavasti tavallista viikonloppua runsaammin.

”Yrttejä käytetään sekä juhlaruokien maustamiseen että koristeluun. Eniten pääsiäisenä kasvaa mintun, rosmariinin ja basilikan menekki”, kertoo vihannesten osto- ja myyntipäällikkö Liisa Eronen.

”Usein grillikauden aloitus osuu pääsiäiseen, mutta tänä pääsiäisenä kotiterassit ja -grillit ovat vielä paikoin lumen peitossa. Sen sijaan odotamme pitkään hautuvien uuniruokien raaka-aineiden osuuden kasvavan pääsiäisen ostoskoreissa”, kertoo Rissanen.

Kattaukseen, ruoanlaittoon ja koristeisiin satsataan aiempaa enemmän

Kun pääsiäistä vietetään lähimpien parissa, kokkailu ja syöminen tarjoavat tekemistä ja yhdessäoloa. Moni on satsannut ruokaan tänä vuonna enemmän, kun ei ole ollut mahdollista matkustaa. Uusia makuja kaivataan ruokapöytään, ja pääsiäisenäkin saatetaan kokata elämyksellisemmin ja eksoottisemmin.

”Vähän erikoisemmatkin raaka-aineet, kuten pakasteäyriäiset ja nilviäiset, ovat kehittyneet poikkeusaikana hyvin. Simpukoita on helppo ja nopea valmistaa kotonakin, ja ne sopivat mainiosti juhla-aterialle. Pakasteäyriäisten myynti kasvoi jo viime pääsiäisenä 55 %. Ennusteemme mukaan myös sushia ostetaan yli miljoona palaa tänä pääsiäisenä”, kertoo Rissanen.  

Kiinnostus paitsi ruoanlaittoon, myös sen kauniiseen tarjoiluun on kasvussa. Erityisesti ihmisiä ovat kiinnostaneet tarjoiluastiat, jotka ovat helposti yhdistettävissä olemassa oleviin astioihin. Myös maljakot, erilaiset juoma- ja viinilasit sekä aterimet ovat kiinnostaneet asiakkaita.

”Arjen harmautta pyritään torjumaan monin eri keinoin, ja monet suomalaiset ovatkin panostaneet kattamiseen. Pääsiäisenä kattausta piristetään keväisillä keittiötekstiileillä kuten tableteilla, pöytäliinoilla ja kynttilöillä sekä teemaan sopivilla pupu- ja kana-aiheisilla tuotteilla. Pääsiäiseen myydään usein lisäksi myös perusastioita, joita voi yhdistellä kotoa jo löytyvien astioiden kanssa”, valikoimapäällikkö Linda Haapaniemi kertoo.

”Kotien ilmettä ja pääsiäispöytää piristetään myös kukilla. Pääsiäisen kestosuosikit, tulppaani ja ruukkunarsissi, pitävät pintansa myös tänä vuonna, tästä kertoo mm. se, että viikolla 10  tulppaani on ollut 10 myydyimmän tuotteen joukossa”, paljastaa kukkien osto- ja myyntipäällikkö Suvi Seppälä.

Yhä useampi etävirpoo  myös askartelu kasvattaa suosiotaan

”Pääsiäinen on iloinen juhla koronatilanteesta huolimatta! Pandemian alku vaikutti viime pääsiäisenä pääsiäismunien myyntiin, mutta tänä vuonna pääsiäiseen osataan varmasti varautua paremmin, ja perinteitä pidetään yllä uusilla tavoilla. Esimerkiksi moni haluaa muistaa läheisiään vaikkapa etävirpomalla, ja yhtä hyvin pääsiäismunat voidaan toimittaa oven taakse koronaturvallisesti. Suklaiset munat ja puput kuuluvat olennaisesti pääsiäiseen ja niitä ostetaan etävirpomisen lisäksi lapsia ja itseä ilahduttamaan sekä hyödynnetään esimerkiksi näyttävien pääsiäiskakkujen koristeena”, kertoo makeisten osto- ja myyntipäällikkö Sari Oksanen.

Askartelutarvikkeiden ja tarrojen myynti on kasvanut, ja erityisen paljon on ostettu valmiita askartelupaketteja ja korttiaskartelupohjia. Myöskään erilaisten pääsiäisruohojen kasvattaminen ei näytä unohtuvan.

”Pääsiäinen oli viime vuonna ensimmäinen pyhä ja juhla, joka osui pandemian aikaan. Virpomiseen liittyviä tarvikkeita ostettiin myös viime vuonna, mutta tänä vuonna odotamme kasvun kiihtyvän. Pandemia on osoittanut, kuinka luovia arjessa osataan olla: odotamme ihmisten keksivän uusia tapoja esimerkiksi etävirpomiseen. Toki oksia tehdään myös omaksi iloksi. Perinteinen rairuoho on kuitenkin saanut kilpailijan: moni valitsee pääsiäisruohoksi nopeasti kasvavaa ohraruohoa”, valikoimapäällikkö Sirpa Havusela kertoo.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös