Keskon myynti tammikuussa

Kesko-konsernin myynti oli tammikuussa 2021 yhteensä 764,5 milj. euroa ja se laski vertailukelpoisesti 3,3 % edellisestä vuodesta.

Keskon myynti laski vertailukelpoisesti edellisestä vuodesta. Myynnin kehitykseen vaikutti oleellisesti toimituspäivien edellistä vuotta pienempi määrä. Päivittäistavarakaupassa Kespron myynti laski, mihin vaikutti koronarajoitusten jatkuminen myös tammikuussa. Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa kasvu oli vahvaa ulkomailla ja Suomessa vapaa-ajankaupassa”, Keskon pääjohtaja Mikko Helander sanoo.

Päivittäistavarakaupan myynti oli tammikuussa 416,5 milj. euroa ja se laski 4,3%. Päivittäistavaramyynti K-ruokakaupoille laski 0,5 %. Toimituspäiviä oli yksi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kespron myynti laski 28,5 %, mihin vaikutti koronapandemiasta johtuvat ravintolatoiminnan ja tapahtumien rajoitukset, matkustusrajoitukset sekä etätyöskentely.

Rakentamisen ja talotekniikan kaupan myynti oli tammikuussa 269,9 milj. euroa ja se laski vertailukelpoisesti paikallisissa valuutoissa 0,8 %. Toimituspäiviä oli kaksi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan myynti ilman erikoiskauppaa laski vertailukelpoisesti 4,0 %, Suomessa myynti laski 8,7 % ja ulkomailla kasvoi 2,5 %. Erikoiskaupassa vapaa-ajankaupan myynti kasvoi 53,3 %. Raportoitu rakentamisen ja talotekniikan kaupan myynti laski 17,1 %. Kesko Senukai on raportoitu 1.7.2020 alkaen yhteisyrityksenä, mistä johtuen sen myynti ei sisälly tammikuun 2021 raportoituun myyntiin.

Autokaupan myynti oli tammikuussa 79,9 milj. euroa ja se laski 4,9 %.

Kesko-konsernin myynti tammikuussa oli 764,5 milj. euroa ja se laski vertailukelpoisesti 3,3 %.

Kesko-konsernin myynti euroina ilman arvonlisäveroa tammikuussa 2021:

Tammikuu 2021 Vertailukelpoinen
Milj. e Muutos, % muutos, %
Päivittäistavarakauppa yhteensä 416,5 -4,3 -4,3
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa Suomi 149,6 -2,9 -3,0
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa muut maat 120,3 -29,9 +2,5
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa yhteensä 269,9 -17,1 -0,8
Autokauppa yhteensä 79,9 -4,9 -4,9
Yhteiset toiminnot ja eliminoinnit -1,8
Kaikki yhteensä 764,5 -9,4 -3,3
Suomi yhteensä 644,2 -4,1 -4,1
Muut maat yhteensä 120,3 -29,9 +2,5
Kaikki yhteensä 764,5 -9,4 -3,3

Muutos-% kertoo muutoksen edellisen vuoden vastaavaan kauteen. Vertailukelpoinen muutos-% on laskettu paikallisissa valuutoissa ja ilman 2020 toteutuneiden yrityskauppojen vaikutusta sekä ilman Kesko Senukaita.

Kesko-konsernin raportoituun myyntiin sisältyvät 2020 toteutetut yrityskaupat niiden toteutuspäivien mukaisesti. Vuoden 2020 aikana rakentamisen ja talotekniikan kaupassa on toteutunut Mark & Infra i Sverigen, Carlsen Fritzøen ja Bygg & Interiörin yritysostot ja Konekeskon Baltian liiketoimintojen myynti.

Tammikuussa 2021 Keskon päivittäistavarakaupassa oli yksi toimituspäivä edellistä vuotta vähemmän. Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupassa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa oli toimituspäiviä kaksi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Päivittäistavarakaupassa lauantait ovat tukkumyynnin toimituspäiviä toisin kuin rakentamisen ja talotekniikan kaupassa. Yhden toimituspäivän vaikutus Keskon tukkumyyntiin normaaliolosuhteissa toimialasta riippuen on noin 2-4 %. Autokaupassa toimituspäivien määrällä tai ajoittumisella ei ole vastaavaa vaikutusta myyntiin.

Kesko julkistaa ennakkotiedon K-ryhmän kauppojen vähittäismyynnistä vuosineljänneksittäin osavuosikatsauksen yhteydessä.

Lisätietoja antaa talousjohtaja Eva Kaukinen, puh. 010 53 22338.

Kesko Oyj

JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesko.fi  


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös