K-ryhmässä tarjolla 5000 kesätyöpaikkaa ympäri Suomen

K-ryhmä tarjoaa tänäkin kesänä kaupoissa, logistiikassa ja toimistoissa arviolta 5000 työpaikkaa nuorille. K-ruoka- ja -rautakauppojen lisäksi kesätyöntekijöitä palkataan myös logistiikkaan, tukkuihin ja toimistoihin sekä erilaisiin tehtäviin autohuoltamoissa. Koronan myötä verkkokauppaan liittyvät työtehtävät ovat lisääntyneet myös kesätyöntekijöillä.

"Haun vilkkain aika on perinteisesti ajoittunut tammi-helmikuun vaihteeseen. K-ryhmän kesätyöpaikkoja voi hakea joko työpaikkasivustoltamme tai ottaa yhteyttä suoraan oman alueen K-kauppiaaseen ja kysyä kesätyömahdollisuuksista ", sanoo K-ryhmän rekrytoinneista vastaava Visa Myllyntaus.

Vaikka hakuja on nyt paljon käynnissä, hakuja avautuu varmasti myös myöhemmin keväällä. K-ryhmän kesätyöpaikkasivua kannattaa siis pitää silmällä.

Töitä tarjolla ympäri Suomen

K-ryhmä on Suomen suurimpia kesätyöntarjoajia sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Monissa maakunnissa kesätyöpaikkoja on tarjolla satamäärin.

"Viime vuonna kesätyöpaikkoja oli eniten tarjolla Uudenmaan lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Lapissa. Koronavuoden jälkeen myös työtehtävissä voi olla uudenlaisia painotuksia. Monessa työnkuvassa saattaa olla mukana esimerkiksi verkkokaupan tuotteiden keräilyä", Myllyntaus kertoo tulevan kesän trendeistä.

Kaupan ala on myös erittäin merkittävä nuorten ja opiskelijoiden työllistäjä.

"Meille on tärkeää, että pystymme tarjoamaan nuorille mahdollisuuksia ensimmäisiin työkokemuksiin. Olemme tänäkin vuonna mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa."

Tutustu kesätyömahdollisuuksiimme kesätyöpaikat-sivulla.

Takaisin ylös