K-kauppias Taisto Lappalainen Lapinlahdelta palkittiin Vuoden kauppiaana

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 8.2.2021 Lapinlahden K-Market Ruokamestarin kauppias Taisto Lappalainen palkittiin Vuoden kauppiaan diplomilla.

K-Market-ketju palkitsi kauppiaitaan torstaina 4.2. kauppiastapaamisessa, joka poikkeuksellisesti striimattiin tänä vuonna. Vuoden kauppiaan diplomi myönnettiin 11 K-Market-kauppiaalle ympäri Suomen.

Palkinto on yhteinen

”Olen hyvin otettu ja iloinen tästä tunnustuksesta. Suurimmat kiitokseni kuuluvat puolisolleni Jaanalle, jonka kanssa olemme yhdessä luotsanneet kauppaa ja minulla on loistava henkilökunta, jonka kanssa on ilo työskennellä. Diplomista kiitokset kuuluvat myös meidän asiakkaillemme”, Taisto kiittelee.

Taisto Lappalainen tuli samaan kauppaan ja kiinteistöön kesätöihin vuonna 1980. ”Maisemat eivät ole vaihtuneet mutta rooli on”, vitsailee Taisto. ”Asiakaspalvelu on se minun juttuni ja siinä olen parhaimmillani. Jossain olemme onnistuneet, koska meillä on paljon pitkä-aikaisia asiakkaita”, Taisto toteaa savolaisella vaatimattomuudella.

Taisto kertoo, että diplomin kunniaksi juodaan henkilökunnan kanssa kakkukahvit. Asiakkaiden kahvitus järjestetään sitten, kun se on jälleen mahdollista.

Diplomin perusteluissa kerrotaan muun muassa, että kauppiaiden itsensä ja henkilökunnan johtaminen huokuu kaupassa lämminhenkisenä ilmapiirinä.

”Vuoden K-Market-kauppiaan diplomin kriteereinä ovat mm. liikevaihdon kehitys, asiakastyytyväisyys, henkilöstöjohtaminen ja liikeidean tuominen asiakkaiden arjessa näkyväksi”, kertoo ketjun operatiivinen johtaja Teemu Naumanen.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi
 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös