K-kauppias Olavi Kinnunen Torniosta palkittiin vuoden kauppiaana

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 11.2.2021 K-Market Tornion Olavinlinnan kauppias Olavi Kinnunen palkittiin Vuoden kauppiaan diplomilla.

K-Market-ketju palkitsi kauppiaitaan torstaina 4.2. kauppiastapaamisessa, joka poikkeuksellisesti striimattiin tänä vuonna. Vuoden kauppiaan diplomi myönnettiin 11 K-Market-kauppiaalle ympäri Suomen.

Olavinlinnassa on hyvä meininki

”Tämä on hieno tunnustus ja hyvältä se tuntuu”, tunnustaa kauppias Olavi Kinnunen. Hän kertoo, että heillä on henkilökunnan kanssa hyvä meininki. Samaan työyhteisöön kuuluvat kaupan henkilökunnan lisäksi myös hotelli ja ravintola Olofin henkilökunta. ”Näin poikkeusaikana henkilökuntamme on voinut siirtyä hotellin ja ravintolan töistä hiljaisempana aikana kaupan töihin. Oma ravintolamme on myös valmistanut valmiita ruoka-annoksia kaupan myyntiin.”

”Kiitokseni henkilökunnallemme hyvin tehdystä työstä. Tämän kunniaksi nautimme yhdessä hyvän aterian vielä lähiaikoina”, Olavi lupaa.

Diplomin perusteluissa kerrotaan muun muassa, että kauppias elää vahvasti ajan hermolla mutta asiakas aina ensimmäisenä mielessä. Rohkeaa kokeilua ja loistavaa kykyä ideoida asioita myös kiitetään. Esimerkiksi K-Market on avoinna joka päivä klo 01.00 saakka.

”Vuoden K-Market-kauppiaan diplomin kriteereinä ovat mm. liikevaihdon kehitys, asiakastyytyväisyys, henkilöstöjohtaminen ja liikeidean tuominen asiakkaiden arjessa näkyväksi”, kertoo ketjun operatiivinen johtaja Teemu Naumanen.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi

 

Takaisin ylös