K-kauppiaat Janne ja Linda Vuollo Merikarvialta palkittu Vuoden kauppiaan diplomilla

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 10.2.2021 K-Market Merikarvian kauppiaat Janne ja Linda on palkittu Vuoden kauppiaan diplomilla.

K-Market-ketju palkitsi kauppiaitaan torstaina 4.2. kauppiastapaamisessa, joka poikkeuksellisesti striimattiin tänä vuonna. Vuoden kauppiaan diplomi myönnettiin 11 K-Market-kauppiaalle ympäri Suomen.

’’Tuntuu hienolta, että tekemisemme on huomattu’’

Kauppiaspari Janne ja Linda Vuollo kertovat olevansa erittäin yllättyneitä ja otettuja Vuoden kauppiaan diplomista.

’’Tavoitteenamme on olla kaikenikäisten kauppa, jossa jokaisen olisi mukava käydä ja josta jokainen löytäisi itselleen tarpeelliset tuotteet. Tämä on aina mielessä, kun mietimme miten kaupasta voisi tehdä vielä paremman. Tuntuu hienolta, että tekemisemme on huomattu. Kiitos kuuluu myös hyvälle ja asiakaspalveluhenkiselle henkilökunnalle, joka on kodikkaan kaupan kivijalka’’, kauppiaat kiittelevät.

Vuollot ovat luotsanneet K-Market Merikarviaa vuodesta 2019 lähtien.

’’Merikarvia on vireä ja eteenpäin menevä kunta. Meidät on otettu hyvin osaksi paikallista yhteisöä ja olemme päässeet tekemään monipuolisesti yhteistyötä eri tahojen ja ihmisten kanssa. Iso kiitos siitä’’, kauppiaspari hehkuttaa.

Vuoden kauppiaan palkinnon perusteluissa kiiteltiin K-Market Merikarvian erinomaista liikevaihdon kehitystä sekä kauppakohtaista liikeideaa, joka ketjun strategian ohella ohjaa kaikkea tekemistä. Perusteluissa kerrotaan myös, että kauppa ja kauppiaat ovat aidosti osa alueensa kyläyhteisöä ja asiakastyytyväisyys on huippuluokkaa.

”Kauppiaat hakevat jatkuvasti uusia tapoja palvella asiakkaitaan entistä parempana oman kylän kauppana. Vuonna 2020 käyttöön on otettu muun muassa verkkokauppa, pienrauta, laajennettu käyttötavaraosasto sekä kaupan oma leikkipuisto’’, kertoo ketjupäällikkö Päivi Santala.

’’Mahdollisuus tehdä uutta ja kehittyä ovat tämän työn suola. Haluamme omalta osaltamme elävöittää ja helpottaa ihmisten arkea’’, Vuollot kertovat.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi

Takaisin ylös