Akseli Fonsén Ulvilan K-Supermarket Hansan kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 5.1.2021 Akseli Fonsén aloittaa Ulvilassa K-Supermarket Hansan kauppiaana 1.3.2021

Akseli palaa synnyinseuduilleen

”Tuntuu hyvältä. Samaan aikaan sekä odottavalta että jännittävältä.” Näin kuvaa tunnelmiaan K-Supermarket Hansan uusi kauppias Akseli Fonsén. ”Tämä on tavallaan paluu lähtöpisteeseen ja tuttuun ympäristöön, koska olen syntynyt ja asunut osan nuoruuttani Ulvilassa.”

”Hansassa on rautaisen ammattitaidon omaava henkilökunta, joka helpottaa asettumista, kun nykyiset kauppiaat Kalevi ja Tuula Viinamäki jäävät eläkkeelle.”

Hansan vahvuus on erinomainen asiakaspalvelu

Akseli toteaa, että K-Supermarket Hansan vahvuuksia ovat hyvä sijainti monien kulkureittien varrella ja kaupan erinomainen asiakaspalvelu: ”Siitä haluan ehdottomasti myös jatkossa pitää kiinni. Tämä näkyy valikoimassa ja hyvässä yhdessä tekemisen hengessä. Paikallisuus ja lähiruoka ovat tärkeitä osia kokonaisuudessa.”

Vastuullisuus kuuluu Hansan, kuten kaikkien K-kauppojen normaaliin arkeen. ”Kehitämme tuotevalikoimaa asiakaslähtöisesti. Näin pystymme pienentämään ruokahävikin määrää. Ja mahdollinen hävikkiruoka lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen,” luettelee Akseli kaupan vastuullisuustekoja. 

”Kauppiasurani aikana olen tutustuttanut työelämään ja työllistänyt useita kymmeniä nuoria. Pidän tärkeänä antaa nuorille mahdollisuuden ensimmäiseen työpaikkaan. Näin aion toimia Ulvilassakin.”

Akseli Fonsén työskenteli ennen kaupan maailmaan siirtymistä myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä useamman vuoden ajan. Kauppiasharjoittelun hän suoritti Porissa, jonka jälkeen hän on toiminut vajaan yhdeksän vuotta kauppiaana K-Supermarket Myllyssä Harjavallassa. ”Haluan kiittää henkilökuntaani ja asiakkaitani menneistä vuosista. Mylly on ollut erinomainen paikka kauppiasuran aloitukselle ja toivon, että tuleva uusi kauppias osaa nauttia siitä yhtä paljon.”

Akselin perheeseen kuuluvat 10- ja 12-vuotiaat pojat sekä avovaimo. ”Kauppa ja lasten harrastukset vievät suurimman osan ajasta.” Siinä sivussa ruuanlaitto, padel, sähly ja moottoripyöräily innostavat häntä. ”Matkustaminen ei viime aikoina ole ollut mahdollista mutta aikaisempien matkojen yhteydessä olen käynyt sadoissa erilaisissa kaupoissa. Näiltä kauppavierailuilta on kertynyt melkoinen määrä ideoita, joiden hyödyntämistä pääsen nyt miettimään.”

K-Supermarketit ovat tavallista parempia ruokakauppoja, jotka tarjoavat asiakkailleen aina ajankohdan parhaat raaka-aineet ja ideat niin arjen kuin juhlankin ruoanlaittoon. K-Supermarket-kauppias henkilökuntineen rakentaa kauppansa valikoiman oman asiakuntansa mukaan tarjoten runsaasti sekä paikallisia lähituotteita että erikoisuuksia. Monipuolisilla valikoimilla, vastuullisesti toimien ja parasta palvelua tarjoten inspiroimme asiakkaitamme innostumaan ja onnistumaan omassa ruoanlaitossaan! K-Supermarket-ketjuun kuuluu yli 240 kauppaa. www.k-supermarket.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös