Tutkimus: Suomalaisten halu suosia kotimaisia tuotteita kasvanut – asennemuutos näkyy K-ryhmän myyntidatassa

Valtaosa suomalaisista haluaa, että koronaepidemian aikana ostetaan suomalaisia työllistäviä tuotteita ja palveluita, kertoo tuore Suomalaisen Työn Liiton, Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kauppapuutarhaliitto ry:n teettämä tutkimus. Noin kolmasosa suomalaisista sanoo koronaepidemian muuttaneen heidän suhtautumistaan tuotteiden ja palveluiden alkuperää kohtaan. K-ryhmän myyntidata vahvistaa, että asennemuutos näkyy kotimaisten tuotteiden kasvaneena suosiona.

Elokuussa toteutetun tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat suosia suomalaisia työllistäviä tuotteita ja palveluita. Samalla kotimaisuudesta ja valmistusmaasta kertovan tiedon etsiminen on yleistynyt selvästi.

Silmiinpistävää tuloksissa on suomalaisten yksimielisyys: peräti 77 prosenttia pitää tärkeänä, että suomalaisia kehotettaisiin koronaepidemian aikana ostamaan tuotteita ja palveluita, jotka työllistävät suomalaisia. Tämä nähtiin tärkeänä tekijänä kautta linjan kaikissa vastaajaryhmissä nuorista ikäihmisiin. Jopa kolmannes sanoo koronaepidemian muuttaneen heidän suhtautumistaan tuotteiden ja palveluiden alkuperään.

”Kuulemme synkkiä talousuutisia lomautuksista ja irtisanomisista lähes päivittäin. Koko Suomen etu on, että kohdistamme ostot suomalaiseen työhön, jotta voimme pitää toisistamme huolta ja Suomen pyörät pyörimässä”, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala

Kolmannes vastaajista (31 %) kertoi etsivänsä aiempaa enemmän tietoa ostamiensa tuotteiden kotimaisuudesta ja valmistusmaasta. Korostuneen vahvasti tämä kehitys näkyy naisten osalta.

”Sekä elintarvikkeita että käyttötavaroita ostettaessa on erityisen voimakkaasti kasvanut paikallisen yrittäjyyden tukemisen, suomalaisten raaka-aineiden, Suomessa valmistettujen ja suomalaisia työllistävien tuotteiden merkitys”, summaa Lausala tutkimustuloksia.

Suomalaisen tuotannon tukeminen toteutuu ostoskorissa

Suomalaiset ovat arvostaneet kotimaisia tuotteita jo aiemminkin. K-ryhmässä myydään suomalaista ruokaa vuosittain yli neljällä miljardilla eurolla. K-ruokakaupoissa myydyistä ruokatuotteista lähes 80 prosenttia on suomalaista alkuperää.

”Koronaepidemia on vahvistanut kotimaisten tuotteiden arvostusta vielä lisää. Asennemuutos näkyy myös ostokäyttäytymisessä. Näemme myyntidatastamme, että erityisesti alkuperämerkittyjä tuotteita on valittu tänä vuonna ostoskoreihin aiempaa huomattavasti enemmän. Ehkä tuohon arvostukseen liitetään nyt entistä laajemmin pärjäämisen merkitys ja se näkyy suoraan ostopäätöksissä. Alkuperämerkityt tuotteet on helppo tunnistaa suomalaisiksi”, pohtii K-ryhmän päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli.

Hyvää Suomesta, Avainlippu ja Sirkkalehti -merkittyjen tuotteiden myynti on kasvanut alkuvuonna K-ruokakaupoissa. Myynnin kehitys on ollut noin 10–20 prosentin luokkaa. Design from Finland -merkittyjen tuotteiden vähittäismyynti on kasvanut jopa noin 30 prosenttia, joten erityisesti vahvoihin suomalaisiin brändeihin on luotettu poikkeusaikana. Ruokakaupassa on valittu aiempaa enemmän alkuperämerkittynä esimerkiksi saippuoita ja kylpytuotteita, saunatarvikkeita, ruoanvalmistusvälineitä, kodin puhdistusaineita, paistopisteen tuotteita, keksejä ja koiranruokaa.

”Erityisesti nuoret haluavat tukea ostoillaan suomalaista työtä. Alle 35-vuotiaiden ostoksissa on tapahtunut isoin muutos tänä vuonna”, kertoo Akseli.

Kotimaisuutta suosiva kehitys on huomattu myös rautakaupan asiakkaiden ostoksissa. Kuluttaja-asiakkaat ovat ostaneet kodin ja pihan kunnostukseen sekä remontointiin liittyviä tuotteita, kuten piharakentamiseen soveltuvaa puutavaraa, maaleja sekä pihan ja puutarhan tuotteita, kuten multaa, pihakiviä, katteita ja taimia. Kaikissa näissä tuoteryhmissä kotimaisten tuotteiden osuus on erittäin suuri.

”Merkittävä osa K-Raudan myynnistä tulee kotimaisista tuotteista. Voidaankin sanoa, että rakentava tai remontoiva asiakkaamme on tehnyt vastuullisen teon kotimaan työllisyyden tukemiseksi, sillä näiden tuotteiden menekillä on huomattava työllistymistä lisäävä vaikutus. Esimerkiksi K-Rautojen puutavara on kaadettu ja jalostettu lähialueilla. Kotimaisen puutavaran ostaminen tarkoittaa töitä metsässä, sahoilla, kuljetusliikkeissä ja rakennuskohteissa ympäri Suomea”, summaa K-Raudan ketjujohtaja Olli Pere.

Suomalaisen Työn Liiton Kuluttajien ostokäyttäytyminen 2020 -tutkimuksen tiedot perustuvat Taloustutkimuksen toteuttamaan internetpaneelitutkimukseen, joka toteutettiin 4.-7.8.2020. Siihen vastasi 1 200 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista. Tiedotteen kehitysluvut perustuvat K-ryhmän asiakasdataan ajalla 1.–8.2020 edelliseen vuoteen verrattuna.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös