Kesätyöntekijöille kiitos

Mennyt koronakesä on ollut poikkeuksellinen kaupan väelle. Kauppa on kuitenkin tarvinnut entiseen malliin kesätyöntekijöitä arjen pyöritykseen. K-ryhmä on yksi Suomen suurimmista kesätyöllistäjistä ja olemme tarjonneet vuosittain noin 5000 kesätyöpaikkaa.
Kuopiolaisen K-Market Pirtin kesätyöntekijät Anna, Siina, Helmi, Viivi, Venla, Cilla, Ella, Kasper ja Juha-Pekka.

”Tänä aikana olemme erityisen iloisia, että olemme pystyneet tarjoamaan mahdollisuuksia nuorille, jotka etsivät kenties ensimmäistä kesätyöpaikkaansa. Kesätyöntekijät ja kaikki muut kaupan työntekijät ovat tänä kesänä mahdollistaneet aivan erityisellä tavalla meidän muiden arkemme ja turvallisuutemme. Kiitos myös kesätyöntekijöille siitä, että olemme voineet käydä kaupassa turvallisin mielin”, sanoo K-ryhmän rekrytoinneista vastaava Visa Myllyntaus.

Poikkeuksellinen aika nosti kesätyöpaikkojen arvoa

Kuopiolaisen K-Market Pirtin kauppias Keijo Ollikainen kertoo, että koska kesätyöpaikat olivat tänä kesänä poikkeusajan vuoksi tiukassa, niin nuoret ovat arvostaneet saamaansa kesäpestiä ihan eri lailla. ”Meillä työskentelevät nuoret ovat olleet iloisia ja otettuja siitä, että he ovat päässeet niiden etuoikeutettujen joukkoon, jotka ovat saaneet kesätyön.”

K-Market Pirtissä on työskennellyt tänä kesänä yhdeksän kesätyöntekijää. ”Työllistämme nuoria eripituisiin työsuhteisiin. Tarjolla on kaupan perustyötä, kuormien purkamista, myyntiesittelyiden rakentamista, kaupan siistinä pitämistä ja sitä kaikkein mieluisinta, asiakaspalvelutyötä. Kaupan pihalle tulee myös kesäisin jäätelökioski, jossa on mukavasti säpinää varsinkin aurinkoisina päivinä”, Keijo listaa tehtäviä.

Koronaviruksen vuoksi kaikille nuorille on painotettu turvallista työskentelyä ja hygienia-asioita. ”Kiitos kesätyöntekijöillemme tästä koronan sävyttämästä poikkeuskesästä, Te ahersitte ja laitoitte itsenne peliin täysillä, asenteenne ja ahkeruutenne oli esimerkillistä”, kauppias-Keijo lähettää kiitoksensa kesätyöntekijöilleen.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös