K-Rauta yhteistyökumppaneineen kampanjoi suomalaisen työn puolesta

K-ryhmä ja Suomalaisen Työn Liitto yhdistivät voimansa kannustaakseen kuluttajia suosimaan entistä vahvemmin tuotteita, jotka työllistävät suomalaisia ja pitävät kotimaan talouden pyörät pyörimässä. K-Rauta on mukana kampanjassa tavoitteenaan varmistaa, että Suomi menestyy myös tulevaisuudessa. Ensimmäisiä K-Raudan yhteistyökumppaneita kampanjassa ovat Biolan, Harvia, Kiilto, Oras, Saint-Gobain Finland Oy / Weber, Tikkurila ja Versowood.

Suomalaisen Työn Liitto käynnistää keväällä 2020 viestintäkampanjan suomalaisen työn puolesta. K-ryhmä on kampanjan pääyhteistyökumppani. Kampanjaan osallistuu myös K-ryhmän K-Rauta-ketju yhdessä kotimaisten kumppaneidensa kanssa. Valtakunnallinen Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen -kampanja starttaa vappuaattona.

”K-Rauta on rautakaupan markkinajohtaja ja merkittävä osa myynnistämme tulee kotimaisista tuotteista. Yhteisellä kampanjalla haluamme viestiä, että nyt kannattaa omien kulutusmahdollisuuksien rajoissa kohdistaa ostopäätökset suomalaisten yritysten tuotteisiin”, kertoo K-Raudan ketjujohtaja Olli Pere.

Kampanjayhteistyön kantavalla Ole osa hyvän ketjua -teemalla halutaan muistuttaa kaikkien osapuolien eli kaupan, tavarantoimittajien, valmistajien, kuluttajien ja ostajien tärkeästä roolista suomalaisen työn tukemisessa.

”Valitsemalla kotimaisen tuotteen voimme säilyttää työpaikkoja koko kotimaisessa tuotantoketjussa. Esimerkiksi kaikki 132 K-Rauta-kauppaamme myyvät kotimaista puutavaraa, jolla on vastuullisesta alkuperästä osoittava PEFC-sertifikaatti. Kun asiakkaamme ostaa K-Raudasta terassilautaa, hän tukee samalla isoa joukkoa kotimaisia toimijoita: metsänomistajia, metsureita, sahoja, kuljetusyrittäjiä, paikallisia piha-ja puutarhayrittäjiä sekä usein myös terassin tekeviä rakennusalan yrittäjiä. Haluamme kannustaa kaikkia mahdollisuuksien mukaan tekemään valinnan suomalaisen työn puolesta.”, summaa Pere.

Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen on yhteisviestintäkampanja suomalaisen työn puolesta. Se kannustaa suomalaiset ostamaan suomalaisia elintarvikkeita, käyttötavaroita sekä rakentamisen ja remontoinnin tuotteita. Kampanjan aihetunnisteet ovat: #oleosahyvänketjua ja #ostatyötäsuomeen. Lisäksi merkkien aihetunnisteet ovat: #Avainlippu #DesignfromFinland #hyvääsuomesta #puhtaastikotimainen

 

Lisätietoja:
K-Raudan ketjujohtaja Olli Pere, K-Rauta, puh. 050 306 3698, olli.pere@kesko.fi 
Viestintäjohtaja Jessica Diktonius, K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimiala, puh. 040 709 9176, jessica.diktonius@kesko.fi

 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös