Jasper Wilenius elokuun alusta K-Market Portsan kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 22.6.2020 Jasper Wilenius aloittaa kauppiasuransa Turun K-Market Portsassa 1.8.2020.

Paras kauppa kauppiasunelman toteuttamiseen

”K-Market Portsa on perinteikäs kauppapaikka upealla paikalla Port Arthurin sydämessä ainutlaatuisella asuinalueella Turussa”, hehkuttaa Jasper. ”En olisi voinut toivoa parempaa paikkaa ensimmäiseksi kaupakseni ja kauppiasyrittäjäurani alulle. Kauppiasyrittäjyys on ollut tavoitteenani jo pitkään ja olen valmistautunut siihen työskentelemällä ruokakaupoissa vuodesta 1997 saakka lähes kaikilla kaupan eri osastoilla.”

K-Market Portsa on alueen sydän

Jasper avaa suunnitelmiaan Portsan suhteen: ”Kaupan valikoimat rakennetaan asiakkaidemme näköisiksi. Hyvän perusvalikoiman lisäksi painotamme paikallisuutta, vastuullisuutta ja ajan hermolla olemista. Laajennamme entisestään vege- ja kasvispuolen tuotteita sekä mukaan otettavien syötävien valikoimaa.”

Jasper tunnustaa, että kauppiaan oma sydän sykkii erityisesti juomaosastolle, jonne hän tulee hankkimaan mielenkiintoisia uutuuksia myös hyvinvointi- ja terveysvaikutteisiin juomiin.

K-Market Portsan kiitetty asiakaspalveluhenki on jatkossakin yksi kaupan kulmakivistä. ”Asiakkaamme saavat aitoa, välittävää, iloista ja tuttavallista asiakaspalvelua. Olen erittäin iloinen, että saan avukseni Portsan ammattitaitoisen henkilökunnan”, Jasper kertoo. ”Haluamme olla Portsan sydän, jonne on kiva ja helppo tulla.”

Vastuullisuus kuuluu K-Market Portsan arkipäivään. Paikallisten tuottajien tuotteisiin ja eettisiin sekä kestävän kehityksen tuotteisiin panostetaan. Kaupan hävikkiä vähennetään resq-club-sovelluksen ja hyväntekeväisyysjärjestöjen avulla.

Jasper Wilenius on kokenut päivittäistavarakaupan ammattilainen. Ura on alkanut 1997 Naantalin K-Supermarket Ukko-Pekan lihatiskiltä. Sen jälkeen hän on toiminut osastonhoitajana ja myymäläpäällikkönä useissa eri K-Supermarketeissa Turun seudulla. K-ruokakauppiasvalmennuksen hän on suorittanut K-Supermarket Raisio Centerissä. Jasper on 41-vuotias perheenisä, joka viettää ruuhkavuosia. Puoliso jatkaa omassa yrityksessään ja perheessä on kaksi alakouluikäistä lasta. ”Lapsia kiinnostaa kovasti tulla järjestämään isän kaupan hyllyjä, vaikka ovat vielä pieniä työelämään.” Pään nollaaminen Jasperillä onnistuu parhaiten punttisalilla ja perheen kanssa yhdessä harrastetaan luonnossa kulkemista ja frisbeegolfia. Jasper on yhteiskunnallisesti aktiivinen ja on Naantalin kaupunginvaltuutettu.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös