Muuramen kunnan raitilla saattaa nähdä vilauksen lastipyörällä ajavasta henkilöstä, joka lähtee K-Supermarket Muuramen pihasta ja saapuu hetken kuluttua paikallisen talon pihaan. Sehän on paikallinen K-kauppias Juha Kuukkanen, joka kuljettaa kauppansa verkkokauppatilausta asiakkaalle sähköpyörällään.
– Olen toiminut kauppiaana kuutisen vuotta ja miettinyt, miten voisin toimia vastuullisemmin. Sitten kokeilin sähköavusteista pyörää kyyditen pientä poikaani ja sain idean, että ruokatilausten kotiinkuljetukset voi hoitaa näinkin, kauppias kertoo.
Lastipyörällä pystyy kuljettamaan asiakkaalle kaikkea, mitä kaupan valikoimista löytyy. Ensialkuun Juha Kuukkanen selvitti kylmäkuljetusvaatimukset terveystarkastajalta. Koska etäisyydet ovat lyhyet, kylmälaukku ja -varaajat riittävät.
Muuramelaiset ovat ottaneet pyöräilevän kauppiaansa erittäin hyvin vastaan.
– Lapsiperheelle on hyvä, ettei välttämättä tarvitse lähteä kolmen pienen lapsen kanssa kauppaan. Monesti asiakkaan kanssa vaihdetaan paljon läheisempiä kuulumisia hänen kodissaan kuin kaupassa, kauppias Kuukkanen kertoo.
– On parasta, että vastuullisella teolla saa ihmiset hymyilemään.