Luomuruoka arkipäiväistyy: yhä useampi sinkku ja nuori pari innostuu luomusta

Luomuruoka arkipäiväistyy ja valtakunnalliseen luomuruokavalikoimaan on tullut yhä enemmän arjen perustuotteita. Tämä näkyy luomun suosion kasvuna ja arkipäiväistymisenä. K-ryhmän asiakkaista sinkut ja nuoret parit kasvattavat osuuttaan luomuruoan suosijoina. Alueellisesti luomun myynti kasvaa voimakkaimmin Lapissa, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.

Luomuruoan suosio kasvaa niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Suomalaiset valitsevat luomua ostoskoreihinsa todennäköisimmin Ahvenanmaalla, Uudellamaalla ja Pohjanmaalla. Vähiten luomua päätyy ostoskoreihin Kainuussa, Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa.

"Luomun suosio leviää Suomessa yhä laajemmalle. Kovimmassa kasvussa luomun myynti on Lapissa, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Kasvua selittää se, että valtakunnalliseen luomuvalikoimaan on tullut yhä enemmän arjen perustuotteita ja luomutuotteita on yhä helpommin ja monipuolisemmin saatavilla ympäri Suomea", sanoo K-ryhmän tavarakaupan johtaja Harri Hovi.

Luomuvalikoimat kasvavat ja monipuolistuvat

K-ruokakauppojen asiakkaat ostavat luomuna useimmiten maitoa, kananmunia, banaaneja ja kahvia. Luomutuotteita suosivat eniten lapsiperheet, joita on liki 30 prosenttia luomutuotteiden ostajista. Voimakkaimmin kasvava, luomutuotteita suosiva asiakasryhmä ovat kuitenkin sinkut ja nuoret parit.

Kiinnostus luomutuotteita kohtaan on näkynyt jo pidemmän ajan K-ruokakaupoissa, joissa luomun myynti on viime vuosien aikana kasvanut 10-20 prosentin vuosivauhtia. K-ryhmän valikoimissa on myynnissä yli 2 100 luomutuotetta ja määrä lisääntyy jatkuvasti.

"Ruoan eettisyys on noussut suomalaisten ruokavalinnoissa yhä tärkeämpään rooliin ja suomalaiset haluavat saada lautasilleen puhdasta, luonnollista ruokaa. Olemme vastanneet kasvavaan luomun kysyntään uudistamalla ja laajentamalla omaa Pirkka-Luomu tuoteperhettämme viime keväästä alkaen. Vuoden loppuun mennessä Pirkka-sarjassa on jo lähes 200 arjen luomutuotetta", Hovi jatkaa.

*Uutisen luvut perustuvat K-ryhmän 08/2018 - 08/2019 myyntidataan.

Lisätietoja:

Harri Hovi, tavarakaupan johtaja, K-ryhmän päivittäistavaratoimiala, p. 050 383 7584
K-ryhmän viestinnän päivystys (ma-pe 8-16), viestinta@kesko.fi, 010 535 0200

K-ruokakauppojen asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market ja Neste K. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia. 

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä. 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös