Olemme tehneet eri tavoin yhteistyötä Haaga-Helian kanssa jo useamman vuoden ajan, erityisesti Kespron toimesta. Vuonna 2018 aloitimme K-ryhmä-tasoisen yhteistyön ja kuluvan vuoden aikana olemme toteuttaneet peräti 18 erillistä toimenpidettä. Taloushallinnon opintoja tukemaan rakensimme Pasilan oppilaitokselle myös Pakohuoneen.
- Valtavan iso kiitos Haaga-Helian oppilaitoslähettiläillemme Minna Honkaselle ja Sebastian Lindbergille hyvästä ja aktiivisesta työstä! Tämä on tunnustus myös oppilaitoslähettiläsmallillemme sen toimivuudesta - kiitos kaikille oppilaitoslähettiläille aktiivisesta yhteistyövuodesta, kiittelee Visa Myllyntaus HR:stä.
Esimerkkejä vuonna 2019 toteutetusta yhteistyöstä:
Vuoden 2019 alussa lanseerasimme kaikissa yhteistyökorkeakouluissa uuden oppilaitoslähettiläsmallimme. Haaga-Helian tekemässä videossa ja blogissa Minna ja Sebastian kertovat tarkemmin oppilaitoslähettiläsmallistamme.
Rakensimme Haaga-Helian Pasilan kampukselle myös Pakohuoneen. Kaikki reilu 700 tradenomia käyvät pakohuoneen läpi osana ensimmäisen vuoden taloushallinnon opintoja. Pakohuoneessa opiskelijat tekevät mm. katetuottolaskentaa meidän rakentamisen ja talotekniikan toimialan teemaisesti.
- Pakohuone on sisustettu yleisesti pakohuoneille tunnusomaisen eskapistisesti. Toinen huoneista on kuin 70-luvun toimistohuone ja toinen kuin moderni K-Kampus - tuoden esille kärjistetysti myös meidän muutosmatkaamme.
- Jokainen pakohuoneella vieraileva opiskelija näkee myös Haaga-Helian opiskelijoiden tekemän videon K-kampuksella ja tutustuvat siihen millaista työtä talouden väkemme tekee. Kiitokset pakohuoneen rakentamisesta Tiina Jumppaselle, Timo Rainiolle ja Sebastian Lindbergille.