Karkkilaan kolmas sija Vuoden K-Rauta -kilpailussa

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 23.11.2022 K-Rauta-ketju palkitsee vuosittain parhaiten menestyneitä kauppoja. Vuoden 2022 K-Rauta -kilpailussa kolmannelle sijalle nousi K-Rauta Karkkila. Menestyksensä salaisuudeksi kauppiaat Juha ja Anne Leppänen nostavat ammattitaitoisen ja sitoutuneen henkilökunnan, toimivan logistiikan ja pitkät perinteet yrittäjinä.

K-Rauta Karkkilan kauppiaat Juha ja Anne Leppänen ottivat tunnustuksen vastaan iloisen yllättyneinä. ”Oli hienoa saada tämä kunniamaininta. Tämä on osoitus hyvin tehdystä työstä. Kiitos kuuluu osaavalle henkilökunnallemme, uskollisille asiakkaillemme sekä pitkäaikaisille yhteistyökumppaneillemme.”

Kauppiaat pitävät kunnia-asianaan hyvää asiakaspalvelua ja asiakastoiveisiin vastaamista. K-Rauta Karkkila voitti myös Vuoden 2022 paras asiakastyytyväisyys -tunnustuksen suurikokoisten kauppojen sarjassa. ”Haluamme vastata asiakkaiden tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Jos jotain tuotetta ei heti löydy hyllystä tai varastosta, teemme parhaamme, että saamme sen asiakkaalle toimitettua mahdollisimman nopeasti tarvittaessa jopa kotiinkuljetuksella päivän päätteeksi”, Leppäset sanovat.  

K-Rauta Karkkila palvelee niin kuluttajia kuin yritysasiakkaita. Energiatehokkuus ja keinot vaikuttaa energiankäyttöön näkyvät myös kaupan arjessa. ”Asiakkaat kysyvät nyt erityisesti energiaan säästöön liittyviä ratkaisuja, esimerkiksi ilmalämpöpumppuja ja pellettejä”, kauppiaat kertovat. Kaupan asiakaskokemusta on kehitetty uudistamalla valaistus LED-valaistukseksi viime keväänä, mikä tukee myös energiatehokkuutta.  

Juha ja Anne Leppänen toimivat K-Rauta-kauppiaina Karkkilan lisäksi Läyliäisissä. Yhteensä henkilökuntaa on kolmisenkymmentä. Myös K-Rauta Läyliäinen sai tunnustusta toiminnastaan lattiapäällystevalikoiman kehittäjänä omassa kokoluokassaan. Juha Leppäsen kauppiasura alkoi vuonna 1982, ja Anne Leppänen aloitti kauppiaana vuonna 1985. V. Leino Oy on ollut perheyritys jo vuodesta 1905 alkaen.

Palkittu K-Rauta Karkkila aikoo jatkossakin kehittää palveluitaan ja tuotevalikoimaansa. ”Tervetuloa nykyiset ja uudet asiakkaat tutustumaan. Kuulemme mielellämme toiveita valikoimista ja miten voisimme palvella yhä paremmin”, Leppäset sanovat.

Vuoden 2022 K-Rauta -tunnustukset julkistettiin 4. marraskuuta. Valintaperusteina olivat asiakastyytyväisyys, henkilöstötyytyväisyys, tuotevalikoiman kehittäminen ja myynnin mittarit.
 

Lisätietoja: K-kauppias Juha Leppänen, 040 710 46 08, juha.leppanen@k-rauta.fi ja K-kauppias Anne Leppänen, 040 577 33 86, anne.leppanen@k-rauta.fi

Kuva: Kauppiaat Juha ja Anne Leppänen, K-Rauta Karkkila ja Läyliäinen

Takaisin ylös