Korona teki suomalaisista aamuvirkkuja: yhä useampi haluaa tehdä ruokaostoksensa mahdollisimman aikaisin

Korona on saanut suomalaiset muuttamaan käyttäytymistään. Kevään aikana asioinnit K-ruokakaupoissa jakaantuivat aiempaa tasaisemmin eri aikoihin vuorokaudesta. Ruokaostosten tekemistä ei ole epidemian aikana ajoitettu perinteisen vilkkaampiin tunteihin, vaan asiointi erityisesti aamuaikoina on lisääntynyt.

Korona on muuttanut suomalaisen ostoskäyttäytymistä. Yhä useampi haluaa suunnata kauppaan pian sen aukeamisen jälkeen: eniten asiakasmäärät ovat kasvaneet välillä 6-11. Kasvua on nähtävissä myös myöhäisillassa.

”Ostoskäyttäytymisen muutos ja sekä asiointien harventuminen että jakautuminen laajemmalle aikavälille ilmenivät K-ruokakaupoissa varsin pian epidemian alettua. Aamuaikojen suosiota selittävät osaksi riskiryhmille tarjotut erikoisasiointitunnit, mutta selkeää nousua näkyy aamusta aamupäivään, aina kello 11 asti. Aamupäivä on kaupoissa perinteisesti rauhallinen aika, ja asioinnit juuri tuohon aikaan ovat epidemian aikana kasvaneet merkittävästi”, K-Citymarket ketjun johtaja Ari Sääksmäki sanoo.

Sekä aamu- että ilta-aikoina on epidemian aikana hoidettu tavallisia, koko ostoskorin kauppareissuja. Perinteisesti viikon ruokaostokset on aiemmin usein tehty työpäivän jälkeiseen aikaan sijoittuvina tunteina tai viikonloppuisin. Poikkeuksellisen kevään aikana myös yöasioinnissa nähtiin kasvua.”Usein aamu- ja lounasaikoina on aiemmin ostettu esimerkiksi eväitä työhön tai kouluun. Myös ilta-aikoina ostokset ovat saattaneet olla nykyistä pienempiä, mutta nyt näihin aikoihin on ajoitettu suurempia ostoksia. Suomalaiset ovat käyneet ruokakaupassa koronan aikana myös öisin. Yöaikaan tehdyt ostokset ovat kuitenkin säilyneet melko samanlaisina kuin ennen epidemiaa: yöllä ostetaan usein tuotteita juuri sen hetken tarpeeseen”, Sääksmäki kuvailee.

Laajat aukiolot ja asiointimahdollisuus juuri silloin, kun se itselle parhaiten sopii ovat kasvattaneet merkitystään koronaepidemian aikana. Lukuisat K-ruokakaupat ovat laajentaneet aukiolojaan poikkeuskevään aikana, jonka lisäksi joukkoon on saatu kolme ympärivuorokautisesti auki olevaa kauppaa lisää: kaksi K-Citymarketia (K-Citymarket Pirkkala ja K-Citymarket Tammisto) ja yksi K-Supermarket (K-Supermarket Mustapekka). Entisestään ympärivuorokautisesti auki olevia kauppoja on K-Citymarket-ketjussa kolme (K-Citymarket Ruoholahti, K-Citymarket Easton, K-Citymarket Kupittaa) ja K-Supermarket Yliveto. Pelkästään K-Citymarketeissa kasvatettiin huhti-toukokuussa aukioloa lähes 4000 tunnilla.

”K-kauppiaat ovat pystyneet reagoimaan uuden tilanteen asettamiin haasteisiin nopeasti. On äärettömän hyvä, että kaupat ovat olleet selkeästi enemmän auki, koska se tasoittaa kysyntähuippuja. Tarve syödä ja ostaa ruokaa ei koskaan katoa minnekään. Useimmissa kaupoissa aukiololaajennukset ovat pysyviä ja ne tulevat jatkumaan myös epidemian jälkeen. On mielenkiintoista tulevaisuudessa nähdä, onko asiakaskäyttäytymisen muutos pysyvä vai liittyikö rauhallisempaan aikaan asioiminen nimenomaan pyrkimykseen vähentää ihmiskontakteja”, Sääksmäki kertoo.

Takaisin ylös