K-ryhmä on avannut tänään uuden sähköautojen latausaseman Tikkurilan K-Supermarket Ylivedon yhteyteen

K-ryhmä on avannut tänään perjantaina 29. marraskuuta uuden sähköautojen latausaseman Tikkurilan K-Supermarket Ylivedon parkkihalliin. Uudella latausasemalla on kaksi pika- ja kaksi peruslatauspistettä. K-Supermarket Ylivedon latausasema on jo 15. K-Lataus-asema pääkaupunkiseudulla. Kaikki K-Lataus-asemilta ladattava sähkö on uusiutuvaa.

Uusi K-Supermarket Ylivedon latausasema sijaitsee kaupan kellariparkkihallissa. Latausasema on heti näkyvissä, kun kellariparkkiin ajaa sisään, joten se on sähköautoilijoiden käytössä kätevästi kauppareissun yhteydessä. Parhaimmillaan sähköauton voi ladata ruokaostosten tekemisen aikana. 

”Sähköautojen latausmahdollisuus on palvelu, jota asiakkaamme ovat pyytäneet jo useamman vuoden ajan, käytännössä ensimmäisten sähköautojen tulosta asti. On todella hienoa, että pystymme tarjoamaan palvelun muun asioinnin yhteydessä. Latausverkoston kasvaminen tekee sähköautoilusta monelle yhä varteenotettavamman vaihtoehdon, ja kauppa on mahtava paikka tarjota uudenlaisia palveluita, joista hyötyvät sekä asiakkaat että kaupat. Uskon, että tulevaisuudessa tällaiset palvelut voivat olla monelle asiakkaalle peruste kaupan valitsemiselle”, kertoo K-Supermarket Ylivedon kauppias Jouni Monto. K-Supermarket Ylivedossa on juhlistettu tällä viikolla kauppiaan 30-vuotista uraa K-kauppiaana.

Lataaminen K-Latauksen rekisteröityneille asiakkaille maksaa pikalatauspisteillä 0,20 € / minuutti ja peruslatauspisteillä  0,02 € / minuutti. Lataamisesta kertyy Plussa-pisteitä. Sähköauton lataaminen aloitetaan joko K-Lataus-sovelluksella tai erikseen tilattavalla K-Lataus-tunnisteella.   

Valtakunnallinen K-Lataus-verkosto palvelee Rovaniemeltä pääkaupunkiseudulle 
 K-ryhmä tarjoaa sähköautoileville asiakkaille latausasemia jo 76 kaupan yhteydessä eri puolilla Suomea. Pohjoisin latausasema löytyy Rovaniemeltä ja pääkaupunkiseudulta löytyy jo 15 K-Latauksen latausasemaa. Valtakunnallisen latausasemaverkoston rakentaminen jatkuu edelleen.


"K-ryhmän latausverkosto K-kauppojen yhteydessä sulautuu hyvin asiakkaidemme arkeen ja madaltaa samalla kynnystä sähköauton hankkimiseen. Asiakkaat ovat löytäneet hyvin latausasemamme, ja latauksia on päivittäin satoja. K-ryhmän latauspisteistä ladatulla uusiutuvalla sähköllä on taitettu tänä vuonna arviolta yli viisi miljoonaa kilometriä", sanoo K-ryhmän autokaupan uusista liiketoiminnoista ja latausverkostosta vastaava johtaja Heikki Ahdekivi.   

K-Supermarket Ylivedon, kuten kaikki K-Latauksen latausasemat, tarjoaa asiakkailleen kattavat mahdollisuudet erityyppisten sähköautojen lataamiseen. Peruslatauspisteillä voi ladata sähköautoaan tyypin 2 mukaisesta pistorasiasta, johon oman ajoneuvon latauskaapeli kytketään. Pikalatauspisteiltä puolestaan löytyy sekä CCS Combo- ja CHAdeMo-latausliitin.   
   
> Lisätietoja sähköautojen lataamisesta ja K-Lataus-verkoston latausasemat kartalla: www.k-lataus.fi.   
   
Näin lataat sähköauton K-Lataus-asemalla:   

  • K-Lataus-sovellus on ladattavissa Applen AppStoresta ja Googlen Play Storesta. Sovellusta voi käyttää myös verkkoselaimella. Sovelluksen käyttökieliä ovat suomi, ruotsi ja englanti. 
  • Lataaminen kaikilla K-ryhmän sähköautojen latauspisteillä onnistuu K-Lataus-sovelluksen avulla. Lataaminen on mahdollista myös veloituksettomalla ja erikseen tilattavalla K-Lataus-tunnisteella (RFID). Lataaminen onnistuu myös aiemmin tilatulla tunnisteella. Lataaminen K-Latauksen rekisteröityneille asiakkaille  maksaa pikalatauspisteillä 0,20 € / minuutti ja peruslatauspisteillä  0,02 € / minuutti.  
  • Lataamisen hinta rekisteröitymättömille asiakkaille on pikalatauspisteillä 0,20 € / minuutti + 1 € aloitusmaksu ja peruslatauspisteillä 0,02 € / minuutti + 1 € aloitusmaksu. 
  • Lataamisesta kertyy Plussa-pisteitä. 
  • Lataamisen voi maksaa yleisimmillä luottokorteilla (Visa, Mastercard) ja kortista riippuen credit-taidebit-ominaisuudella.   
Takaisin ylös