K-Marketeiksi muutettujen Siwojen ja Valintatalojen asiakaskäynnit kasvaneet selvästi

Nämä kaupat muuttuvat K-Marketeiksi vuoden 2016 aikana

Siwojen ja Valintatalojen muuttaminen K-Marketeiksi jatkuu ripeällä tahdilla. Vuoden loppuun mennessä K-Marketin värit on saanut jo yli 220 Siwaa ja Valintataloa. Asiakkaat ovat ottaneet kauppojen muutoksen K-Marketeiksi hyvin vastaan: asiakaskäynnit ovat kasvaneet alkuvuodesta noin 15 prosenttiyksikköä. Ensimmäinen K-Marketiksi muutettu Siwa saa kauppiaan ensi viikolla.

Keväällä käynnistynyt historiallinen muutos Suomen katukuvassa etenee suunnitellusti. Tähän mennessä 50 Siwaa ja Valintataloa on muutettu K-Marketeiksi ja nyt Kesko julkistaa kaikki loppuvuoden aikana K-Marketeiksi muutettavat kaupat. Vuoden loppuun mennessä muutoksen on käynyt läpi jo 223 kauppaa.

Asiakkaat ovat ottaneet kauppojen muutokset hyvin vastaan. K-Marketeiksi muutettujen kauppojen asiakaskäynnit ovat alkuvuoden kehitykseen verrattuna kasvaneet 15 prosenttiyksikköä.

”Rakennamme parhaillaan Suomen kattavinta ja palvelevinta lähikauppaverkostoa. Kauppojen hintataso laskee K-Marketiksi muuttumisen myötä jopa 20 prosenttia, joten muutos on asiakkaille erittäin positiivinen”, kertoo Keskon varatoimitusjohtaja ja päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Jorma Rauhala.

K-Marketiksi muuttamisen myötä kaupan tuotevalikoima ja ilme vaihtuvat. Lisäksi tuotteiden hintatasoa on laskettu ja kaupassa käy K-Plussa-kanta-asiakaskortti. Kauppa tarjoaa edelleen laajasti lähialueen arkea helpottavia palveluita. Palveluihin on myös lisätty Osta&Nosta-käteisnostopalvelu sekä mahdollisuus hankkia K-lahjakortteja.

Ensimmäinen K-Marketiksi muutettu Siwa saa K-kauppiaan

K-Marketiksi muutettujen kauppojen kauppiaistaminen on myös käynnistynyt. K-Market Amerinkulma Helsingin Käpylässä siirtyy ensimmäisenä muutettuna kauppana itsenäisen kauppiasyrittäjän omistukseen ensi viikon maanantaina 15.8.2016. Loppuvuoden aikana arviolta 20 K-Marketiksi muutettua kauppaa siirtyy kauppiaalle.  

Keskon ja Suomen Lähikaupan välinen yrityskauppa vahvistui huhtikuussa. Siwat ja Valintatalot muutetaan K-Marketeiksi huhtikuuhun 2017 mennessä ja kaupat siirretään K-kauppiaille tulevan kahden vuoden aikana. Kauppaverkoston laajentuessa Kesko rekrytoi ja kouluttaa satoja uusia K-kauppiaita.

Siwojen ja Valintatalojen muutostöiden lisäksi Kesko on käynnistänyt koko K-Market-ketjun uudistuksen. Uuden ilmeen mukaisia kauppoja on ilmestynyt katukuvaan huhtikuusta alkaen. Koko ketju on uudistettu vuoden 2018 loppuun mennessä.

K-Marketeiksi muutettavat Siwat ja Valintatalot kartalla

Tiedot ja kartta vuoden loppuun mennessä K-Marketeiksi muutettavista Siwoista ja Valintataloista löytyvät K-Marketin verkkosivuilta.

Vuoden vaihteen jälkeen K-Marketeiksi muutettavien kauppojen aikataulu selviää myöhemmin, ja siitä tiedotetaan lähempänä muutoksien toteuttamisen ajankohtaa.

Lisätietoja:
Jesper Åberg, johtaja, K-Market-ketju, p. 010 532 8940
Karoliina Partanen, viestintäjohtaja, Kesko, päivittäistavaratoimiala, p. 010 532 0744

Noin 900 K-ruokakaupan asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-citymarket, K-supermarket ja K-Market. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia.

Suomen Lähikaupan hankinnan ja laajan K-Market-uudistuksen myötä suomalaisten kuluttajien arvostamat lähikauppapalvelut paranevat merkittävästi. K-Market-ketjun uudistus etenee vauhdilla, kaikki yli 400 K-Marketia ja noin 600 Siwaa ja Valintataloa uudistetaan yhtenäisen ketjubrändin alle. Koko ketju on uudistettu vuoden 2018 loppuun mennessä.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Takaisin ylös