K-ryhmän kanta-asiakasohjelma, Plussa, on siirtänyt asiakaspalvelutoimintonsa kokonaisuudessaan 19.9.2003 alkaen Elisan hoidettavaksi. Siirto tapahtui K-Plus Oy:n ja ElisaCom Oy:n välisellä palvelusopimuksella, jonka perusteella 20 K-Plus Oy:n asiakaspalvelutyöntekijää siirtyi ns. vanhoina työntekijöinä Elisan palvelukseen.
Plussan asiakaspalvelu muutti Elisa Yhteyspalveluiden tiloihin Helsingin Kallioon ja otti käyttöönsä Elisan uuden contact center -järjestelmän sekä uuden palvelunumeron 0800-05588. Myös vanha palvelunumero toimii toistaiseksi ja Plussan asiakkaille järjestely ei aiheuta muutoksia lukuun ottamatta uutta puhelinnumeroa. Plussan asiakaspalvelu hoitaa vuosittain yli 175 000 yhteydenottoa puhelimitse, kirjeitse ja sähköpostitse sekä Plussan kanta-asiakkailta että yhteistyökumppaniverkostosta.
Plussa-kanta-asiakasohjelma tuottaa yhdessä K-ryhmän ketjujen ja Plussa-yhteistyökumppaneiden kanssa monipuolisia kanta-asiakaspalveluita K-ryhmän asiakkaille. Plussa on Suomen suurin ja monipuolisin kanta-asiakasohjelma noin 2,9 miljoonalla kortinhaltijallaan sekä 3 000 Plussa-verkostoon kuuluvalla toimipisteellään.
Elisa tuottaa sadoille suomalaisyrityksille contact center- ja välittäjäpalveluita, jotka tukevat yritysten myyntiä, asiakaspalvelua ja kumppaniyhteistyötä. Suomessa Elisa on markkinajohtaja ulkoistetussa asiakaspalvelutoiminnassa. Palvelukeskuksia on kolmella paikkakunnalla: Helsingissä, Tampereella ja Turussa.
K-Plus Oy:n ja ElisaCom Oy:n yhteisenä tavoitteena on kehittää Plussa-asiakaspalvelua vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin sekä parantaa nykyistä palvelutasoa ja -varmuutta hyödyntämällä molempien osapuolten vahvuuksia omassa ydinliiketoiminnassaan.
Lisätietoja:
K-Plus Oy, toimitusjohtaja Niila Rajala, p. 010 533 7100 tai 050 555 5561, niila.rajala@kesko.fi
ElisaCom Oy, myyntijohtaja Satu Sainomaa, p. 010 262 3781 tai 050 556 0014, satu.sainomaa@elisa.fi