Keskon hallituksen suunnitelma osingonjakoesitykseksi vuodelta 2015 2,50 euroa osakkeelta

KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.01.2016 KLO 09.01 1(1)

Keskon hallituksen suunnitelma osingonjakoesitykseksi vuodelta 2015 2,50 euroa osakkeelta

Kesko Oyj:n hallitus suunnittelee esittävänsä keväällä 2016 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että Keskon osakkeenomistajille maksettaisiin 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tilinpäätöksen perusteella osinkona 2,50 euroa osakkeelta.

Keskon hallitus arvioi yhtiön strategian toteutuksen edenneen suunnitellun mukaisesti. Keskeisten strategisten yrityskauppojen allekirjoittamisen jälkeen yhtiön hallitus katsoo, että on perusteltua suunnitella kevään 2016 varsinaiselle yhtiökokoukselle esitystä 2,50 euron osakekohtaisesta osingosta.

Lisätietoja:
Jukka Erlund, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 010 53 22113, jukka.erlund@kesko.fi
Lauri Peltola, johtaja, viestintä, yhteiskuntavastuu ja sidosryhmäsuhteet, puh. 010 53 22400, +358 505 705 606, lauri.peltola@kesko.fi

Kesko Oyj

Merja Haverinen
viestintäjohtaja

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi

Takaisin ylös