Rakennustyöt on tarkoitus käynnistää marraskuussa 1999. Hankkeen kustannusarvio on noin 100 miljoonaan markkaa ja rakentaminen tulee työllistämään noin 80 henkilöä. Rakennustyöt valmistuvat syksyllä 2000. Jyväskylän maalaiskunta on hyväksynyt alueen rakennuskaavan ja se on parhaillaan vahvistettavana Keski-Suomen ympäristökeskuksessa.
Sopimuksen mukaan Anttila Kodin Ykkösen käyttöön tulee pinta-alaltaan n. 8.300 m2:n tilat ja Musta Pörssi Maailmalle n. 2700 m2:n tilat. Lisäksi kokonaispinta-alaltaan 18.000 m2:n kotikeskukseen sijoittuu huonekalukauppoja ja pienliikkeitä. Rakennus sijoittuu Euromarketin viereen.
Anttila-tavarataloketjun rinnalle rakennettavat Kodin Ykköset keskittyvät kodin sisustamiseen. Valikoimiin kuuluvat huonekalut, matot ja muut kodin tekstiilit, kodin rauta ja kodintarvikkeet, kodin elektroniikka ja musiikki, piha- ja puutarhavälineet. Tällä hetkellä toiminnassa on viisi Kodin Ykköstä; Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Turussa ja Oulussa. Viides Kodin Ykkönen avattiin eilen Kaisaniemenkadulle Helsingin ydinkeskustaan. Tavoitteena on, että vuoteen 2002 mennessä Suomessa on 9-10 Kodin Ykköstä.
Musta Pörssi Maailma on Musta Pörssi -ketjun suuryksikkö. Sen valikoimissa on panostettu voimakkaasti kodinkonekaupan perinteisten tuotealueiden lisäksi tietotekniikkaan. Ensimmäinen Musta Pörssi Maailma avattiin elokuussa Espooseen. Tavoitteena on avata lähivuosien aikana yhteensä 10 Musta Pörssi Maailmaa.
Lisätietoja antavat:
Kesko Oyj, johtaja Matti Leminen, puh. 0105340100
Skanska Sisä-Suomi Oy, aluejohtaja Olavi Salminen, puh. 014-8195 518