Sijoittajapodcastit ja -blogit

Tällä palstalla pureudutaan sijoittajia kiinnostaviin Kesko-aiheisiin blogikirjoituksissa ja podcasteissa.

Pääjohtaja Mikko Helander: Ennätyksellinen Q2-tulos on vahva osoitus siitä, että Keskon strategia toimii

26.07.2022


Q2 2022 oli Keskon historian paras toinen vuosineljännes hyvän kehityksen jatkuessa kaikilla toimialoilla. Liikevaihtomme kasvoi vertailukelpoisesti 3,9 % ja oli 3 108,5 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 236 miljoonaa euroa ja se kasvoi 16,6 miljoonaa euroa. Kvartaalituloksemme on parantunut 13 kertaa peräjälkeen vertailukaudesta. Vaikka pandemia ei ole vielä päättynyt, ovat sen vaikutukset Keskon liiketoimintoihin selvästi vähentyneet. Tämä ja saavutettu ennätystulos ovat vahva osoitus siitä, että yhtiön strategia toimii ja ihmiset K-ryhmässä tekevät erinomaista työtä muuttuvissa olosuhteissa.

Meidän vahva asemamme ruokakaupan kaikilla osa-alueilla auttoi pärjäämään muuttuvassa markkinassa. Päivittäistavarakaupan tulos parani Kespron ja K-ruokakauppojen hyvän kehityksen ansiosta. Liikevaihto kasvoi 5,1 %. Toiminnan tehokkuuden paraneminen jatkui. Kespron liikevaihto kasvoi lähes 30 % kulutuksen siirtyessä pandemian jälkeen entistä enemmän ravintoloihin. Myynti K-ruokakaupoille kasvoi 1 %. Ruoan kallistuminen kasvattaa koko ruokakaupan markkinaa, mutta vaikuttaa myös kuluttajakäyttäytymiseen. Kiinnostus laadukkaaseen ruokaan on lisääntynyt ja ulkona syöminen sekä korkealaatuisen valmisruoan kulutuksen kasvu jatkunut. Samaan aikaan monille kuluttajille hinnan merkitys on entistä suurempi. K-ruokakaupoissa asiakkaille tarjotaan sekä herkkukauppa että halpakauppa saman katon alla.

Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa keskittyminen yritysasiakaskauppaan toi ennätystuloksen 109,5 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 106 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi yritysasiakaskaupan hyvän kehityksen ansiosta, erityisesti teknisen tukkukaupan myynnin kasvu oli vahvaa kaikissa toimintamaissa. Myös rautakaupassa yritysasiakasmyynti kasvoi toisella vuosineljänneksellä, mutta kasvu hidastui. Kuluttajakaupassa myynti puolestaan laski vertailukauden poikkeuksellisen korkealta tasolta. Rakentaminen ja remontointi jatkuivat vilkkaana Pohjois-Euroopassa, myös vihreä siirtymä tukee kysyntää. Kohonneet hinnat kasvattavat myös rakentamisen ja talotekniikan kaupan markkinaa. Rakentaminen ja remontointi tehdään entistä enemmän ammattilaisten toimesta. Keskon myynnistä rakentamisen ja talotekniikan kaupassa jo 80 % tulee yritysasiakaskaupasta.  

Toiminnan uudistaminen ja hyvä tekeminen autokaupan kaikilla osa-alueilla paransivat kannattavuutta vaikeassa markkinatilanteessa. Kannattavuus parani ja liikevoittoprosentti vahvistui 5,6 %:iin, siitä huolimatta että liikevaihto laski autojen saatavuusongelmista johtuen. Uusien autojen myynti on kuitenkin jatkunut vahvana, minkä seurauksena tilauskanta nousi ennätystasolle. Myyntikatteiden kasvu ja kustannustehokkuus paransivat kannattavuutta. Henkilöautojen myynnissä sähkö- ja hybridiautojen osuus kasvaa vahvasti, erityisesti veroedut ja polttoaineiden hintojen nousu vauhdittavat niiden kysyntää. Autokaupassa on merkittävä tulosparannuspotentiaali autojen saatavuuden normalisoituessa.

Keskon liiketoiminnan osalta näkymät ovat myönteiset. Yhtiö arvioi vuonna 2022 vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 750-840 miljoonaa euroa. Aiemmin Kesko arvioi vertailukelpoisen liikevoiton olevan 730–840 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 liikevoitto oli 775,5 miljoonaa euroa.

KESKON TALOUDELLINEN KEHITYS LYHYESTI VUODEN 2022 TOISELLA NELJÄNNEKSELLÄ:

  • Konsernin liikevaihto oli huhti-kesäkuussa 3 108,5 milj. euroa (2 988,2 milj. euroa), ja se kasvoi vertailukelpoisesti 3,9 %, raportoitu liikevaihto kasvoi 4,0 %

  • Vertailukelpoinen liikevoitto oli 236,0 milj. euroa (219,4milj. euroa). Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 16,6 milj. euroa.

  • Liikevoitto oli 238,3 milj. euroa (218,1 milj. euroa)

  • Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos oli 0,45 euroa (0,40 euroa)

  • Konsernin raportoitu osakekohtainen tulos oli 0,45 euroa (0,41 euroa)

 

Tutustu tarkemmin Keskon Q2-tulokseen

 

Takaisin ylös