Kaisa Salminen jatkaa perheensä kauppahistoriaa Euran Hinnerjoella

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 20.3.2024 Kaisa Salminen aloittaa vapunpäivänä kauppiasuransa K-Market Kulmatorissa Euran Hinnerjoella.

”Kauppiaaksi ryhtyminen on toki jännittävää, mutta ennen kaikkea olen innostunut uudesta roolistani”, Kaisa kertoo. ”Sukupolvenvaihdosta on valmisteltu jo useamman vuoden ajan ja muutos tuntuu hyvältä ja luonnolliselta. Haluan kiittää vanhempiani Anne ja Rauno Suomista heidän tekemästään pitkästä urasta ja kovasta työstä kaupan eteen, sekä tästä mahdollisuudesta päästä jatkamaan yrityksen kehittämistä edelleen.” 

K-Market Kulmatori on aito oman kylän kauppa ja liikenneasema

”Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisimman monipuoliset palvelut. K-Market Kulmatori on sekä oman kylän kauppa että liikenneasema, ja meiltä löytyy kattava päivittäistavaravalikoima lähialueen asukkaille ja mökkiläisille sekä helposti mukaan otettavat eväät ohikulkuliikennettä palvelemaan, unohtamatta Sibyllan hampurilaisaterioita, pizzoja tai arkisin tarjolla olevaa lounasta”, Kaisa linjaa. ”Kuuntelemme ja toteutamme mielellämme asiakkaidemme tuotetoiveita ja valikoimastamme löytyvät niin tutut K-Menu- ja Pirkka-tuotteet kuin kalliimpiakin brändejä.”

”Aloitan 1.5.2024. Järjestämme avajaiset tiistaina 30.4.2024. Silloin vietetään samalla väistyvien kauppiaiden läksiäisiä”, Kaisa esittää tämän kutsuna.

”On hienoa voida olla osana maailman vastuullisinta ruokakauppaa! Vastuullisuus on osa jokapäiväistä työtämme kaupalla ja lähtee siitä, että henkilökunnan hyvinvoinnista pidetään huolta. Teemme myös mielellämme oppilaitosyhteistyötä ja tarjoamme aina mahdollisuuksien mukaan koululaisille TET-paikkoja ja sitä kautta mahdollisuuden innostua kaupan alan monipuolisesta työstä. Vastuullisuus näkyy myös mm. kierrättämisessä ja ruokahävikin lahjoittamisessa ruoka-apuun. Lisäksi osa käyttämästämme sähköenergiasta tulee kaupan katolla olevista aurinkopaneeleista.” 

Kaisa kertoo kasvaneensa ”kaupan takahuoneessa” mutta on aloittanut työnsä varsinaisesti K-Market Kulmatorissa syksyllä 2019. Sitä ennen hän työskenteli noin 10 vuotta turkulaisessa kiinteistöpalvelualan yrityksessä.

Kaisan perheeseen kuuluvat puoliso Patrik, joka jatkaa omassa työssään mutta toimii tärkeänä taustatukena, ja kaksi tytärtä iältään 2 ja 3,5 vuotta sekä koira. ”Vapaa-aikani kuluu vauhdikkaan perhearjen pyörteissä sekä vapaaehtoistoiminnassa, sillä olen mukana SPR:n ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksissä.”


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös