K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 9.10.2024 Kemijärvellä avataan torstaina 10.10. klo 10 uusi ja upea K-Market Kemijärvi. Kauppiaina toimivat Perttu Soppela ja Malla Kuivila.
Uudistetun kaupan avaus suoritetaan uuden kaupan elkein klo 9.00, kun kauppias-Sofia leikkaa nauhan. ”Kauppamme hypähti suoraan 2030-luvulle tässä remontissa. Nyt saamme nauttia selkeistä ja avarista tiloista sekä nykyaikaisesta energiaa säästävästä tekniikasta”, Sofia iloitsee.
Remontti alkoikin jo marraskuussa talotekniikan uusimisella. Kylmälaitteet ja valot ovat uuttaa energiapihiä tekniikkaa, kauppaan asennettiin sähköinen hinnannäyttö ja kaikki kalusteet kassapöytiä ja pullonpalautusautomaattia myöten ovat uusia. Paitsi energiansäästö niin myös hiilijalanjäljen pienentäminen on kaupalle tärkeää. ”Haluamme, että toimintamme on mahdollisimman ekologista ja luontoa säästävää”, Sofia kertoo.
Sofia kiittelee vuolaasti henkilökuntaansa: ”Henkilökunta on ottanut remontin tosi hienosti ja kaikki ovat uurastaneet vaihtelevissa olosuhteissa venyen. Olemme saaneet vedettyä tämän ajan yhdessä hyvin läpi. Siitä kertoo esimerkiksi se, että asiakkaat ovat kertoneet, että remontti ei ole haitannut heidän kaupassa käyntiään.”
Uudet kalusteet ja sijoittelu on antanut mahdollisuuden lisätä valikoimia ja saada tuotteet paremmin esille. ”Herkkutori-palvelutiski on kokenut suuren muutoksen ja se onkin meidän ylpeydenaiheemme. Jatkamme siinä edelleenkin asiakkaiden arvostamia palveluita ja tarjoamme paikan päällä kaupassa tehtyä kotiruokaa ja salaatteja”, Sofia lupaa. ”Meillä on ihana pakastealue, joka jatkuu karkeilla ja sipseillä, se onkin oikea herkuttelijan unelma.”