Kristiinankaupungin K-Supermarket Sellerin kauppiaiksi Viktor ja Tove Metsäranta

K-RYHMÄ ALUTIEDOTE 31.5.2023 Viktor ja Tove Metsäranta aloittavat 1.8. Kristiinankaupungin K-Supermarket Sellerin kauppiaina. Samalla he aloittavat kauppiasuransa.

”Tuntuu todella mahtavalta päästä kauppiaaksi Kristiinankaupunkiin, mistä olen kotoisin”, Viktor kertoo. ”Olen ollut täyttämässä hyllyjä Sellerissä jo silloin, kun se vielä oli K-Market vuonna 2006. Nyt jännittää, kun saan astua kauppiaan saappaisiin ensimmäistä kertaa. Tätä hetkeä on odotettu.”

”Tulemme olemaan lähellä asiakkaita ja haluamme rakentaa kauppaa yhdessä asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa. Kiitokset Mikko ja Jenni Kiviniemelle kuluneista vuosista ja onnea Kokkolaan!”, Metsärannat lähettävät terveisensä.

Suunnitelmistaan he kertovat: ”Olemme lähellä merta ja tulemme panostamaan kalan myyntiin. K-Supermarket Selleristä löytyy sekä herkkuja, että halpoja tuotteita. Palvelemme myös verkkokaupan kautta.”

Vastuullisuustyötä tehdään hävikin pienentämisellä, suosimalla paikallista lähellä tuotettua ruokaa ja panostamalla henkilökunnan hyvinvointiin.

Viktorin työura on kaupasta, K-Supermarket Sellerissä ensin kahdeksan vuotta ja sitten K-Supermarket Kokkolassa seitsemän vuotta. Tove on työskennellyt myös ruokakaupoissa ja myöhemmin toimistotehtävissä. Viimeiset kolme vuotta hän on ollut kotona perheen lasten, Mirandan 3 v. ja Williamin 1 v., kanssa.

Metsärannat kertovat, että vapaa-ajasta perhe-elämä on suurimmassa roolissa. Viktor pelaa sulkapalloa ja Tove pitää askartelusta.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös