K-Supermarket Lehmus laajenee – kauppa auki koko uudistuksen ajan

K-RYHMÄ ALUTIEDOTE 20.5.2026 Lappeenrannan Kaukaalla sijaitsevan K-Supermarket Lehmuksen pitkään suunniteltu laajennus ja kokonaisuudistus on käynnistynyt. Kauppiaina toimivat Mika ja Pia Mustonen. 

K-Supermarket Lehmus on liikevaihdolla mitattuna Etelä-Karjalan suurin K-Supermarket, ja uudistus mahdollistaa jatkossa entistä monipuolisemmat valikoimat, sujuvamman asioinnin ja kaupan liikeidean paremman toteuttamisen. Laajennus luo puitteet myös paljon toivotuille uudistuksille, kuten laajemmalle juomaosastolle, uudelle pullonpalautukselle sekä itsepalvelukassoille. Lisäksi kasvavan myymäläpinta-alan ansiosta sesonkeihin pystytään panostamaan paremmin ja paikallisia tuottajia tuomaan näyttävämmin esiin. 

“Tämän laajennuksen suunnittelu ei ole ollut mikään pikamatka, vaan pikemminkin maraton. Projekti aloitettiin meidän kauppiaiden aloitteesta yhdessä Keskon kanssa jo vuonna 2021. Prosessi on ollut pitkä lukuisien päätöksien, kaavamuutoksen ja lisämaan ostamisenkin osalta. Nyt voimme iloita, että rakennuslupa on myönnetty ja pääsemme aloittamaan kokonaisuudistuksen toteuttamisen”, kertoo kauppias Mika Mustonen. 

“Hienoa, että Lehmuksen laajennushanke on edennyt tähän pisteeseen ja rakennustyöt on päästy aloittamaan. Kyseessä on merkittävä investointi kauppiailta ja Keskolta Lappeenrantaan ja Etelä-Karjalan maakuntaan. Se mahdollistaa kaupan kehittämisen ja asiakkaiden paremman palvelemisen”, kommentoi Keskon Itä- ja Keski-Suomen aluejohtaja Jesse Kohonen. Keskon investointi hankkeeseen on noin 3,5 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi tulee vielä K-Supermarket Lehmuksen kauppiaiden investoinnit kylmälaitokseen, kalusteisiin ja miljööhön. Kesko on kuluvan vuoden aikana myös uudistanut perusteellisesti Imatran K-Citymarketin ja K-Supermarket Sammonlahden sekä K-Supermarket Piranan Joutsenossa, jossa ei ole vielä vietetty remonttiavajaisia. Kaikki nämä investoinnit yhteensä tekevät noin 15 miljoonaa euroa.”

Kaupan laajennuksen rakennustyöt aloitettiin heti, kun rakennuslupa oli myönnetty, ja työt toteutetaan vaiheittain niin, että myymälä pystyy palvelemaan asiakkaita koko uudistuksen ajan. Pääurakoitsijana toimii paikallinen perheyritys Rakennusliike Evälahti. Täysin uudistuneen K-Supermarket Lehmuksen avajaisia vietetään loppuvuodesta, ja avajaispäivä julkaistaan sen tarkentuessa. 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös