K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 20.5.2026 Marko ja Katja Tolvanen ovat Kuopion Itkonniemelle rakentuvan uuden K-Market Sandelsin kauppiaat. Kauppa avautuu joulukaupoille.

Pekkaset toimivat kauppiaina tällä hetkellä Jämsän K-Market Viljassa ja Kaipolassa.
Nykyiset kauppiaat Tero ja Kirsi Lehtonen jatkavat kauppiastyötä kolmella K-Marketilla Kuokkalassa. ”Kiitämme asiakkaitamme ja henkilökuntaamme menneistä vuosista sekä toivotamme onnea tulevaan Pekkasille.”
”Olemme pitkään jo haaveilleet omasta kaupasta Jyväskylästä ja nyt toive toteutuu kahdella kaupalla. Tero onkin aloittanut aikoinaan työskentelyn kaupan alalla juuri Jyväskylässä”, Mari ja Tero iloitsevat. ”Odotamme innolla siirtymistä näihin uusiin kauppoihin.”
Molemmille kaupoille on omat liikeideansa. Lohikoskella se on kyläkauppamainen meininki ja Kangaslammilla lämminhenkinen palvelu. ”Haluamme panostaa kauppojen valikoimaan asiakaslähtöisesti ja kauppakohtaisesti. Kesällä paneudumme Lohikoskella paistopisteeseen ja sen valikoimaan, lisäksi heviin tuodaan lisää luomutuotteita valikoimaan”, Mari avaa. ”Hyvä asiakaspalvelu on aina ollut tärkeä asia meille ja koemme, että henkilökunnan hyvä viihtyvyys heijastuu asiakkaille hyvänä asiakaspalveluna.”
Pekkasten Pirkka-tuotesuosikki ja -vinkki on Pirkan parhaat pinsapohja: ”Se on todella hyvämakuinen ja jokainen saa mieleisensä pitsan nopeasti.”
Kauppiasvaihtokahvit luvataan K-Market Lohikosken asiakkaille 30.6. ”Tunnemme nykyiset kauppiaat hyvin ja tarjoamme yhdessä kauppiasvaihtokahvit Lohikosken asiakkaille 30.6.2026. Kangaslammen kaupan osalta kahvituksen ajankohta selviää myöhemmin.”
”Olemme toimineet aiemmin kauppiasyrittäjinä Karstulan K-Market Mansikassa (2007-2018) ja Suolahden K-Supermarket Suosikissa (2018-2019). Jouduimme jättämään kauppiasuran Teron äkillisen vakavan sairaskohtauksen vuoksi”, Pekkaset kertovat. Mari työskenteli K-Market Kinkomaalla ennen Jämsään kauppiaaksi siirtymistä. Johtamisen- ja yritysjohtamisen ammattitutkinto on Marilla suoritettu loppuvuodesta 2023 ja diplomikauppiaan arvonimen hän sai 2024. Jämsässä he ovat toimineet kahden K-Marketin kauppiaina kolme vuotta.
Pekkasten perheeseen kuuluvat tyttäret Martta 14 v., Hilma 12 v. ja Alma 10 v. ”Tytöillä on paljon harrastuksia, joten vapaa-aika kuluu hyvin pitkälti näiden harrastusten parissa. Pidämme myös ulkoilusta ja käymme koko perheellä retkeilemässä.”
KYLLÄ
EI