K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 20.5.2026 Marko ja Katja Tolvanen ovat Kuopion Itkonniemelle rakentuvan uuden K-Market Sandelsin kauppiaat. Kauppa avautuu joulukaupoille.

K-ryhmä kokosi kolme ajankohtaista havaintoa suomalaisten tämänhetkisestä ostokäyttäytymisestä:
Yhteiskunnassa yleisesti on havaittu tervetulleita signaaleja markkinan piristymisestä, ja myös K-ruokakaupoissa laadukkaiden tuotteiden ja palveluiden kysyntä on vahvistunut.
”Datamme perusteella suomalaiset satsaavat tällä hetkellä entistä enemmän esimerkiksi valmisruoka-aterioihin sekä hedelmiin ja vihanneksiin. Arjen yksinkertaisissa perustuotteissa, kuten viljahiutaleissa ja mehuissa saatetaan sen sijaan valita huokeampia vaihtoehtoja”, Keskon tavarakaupasta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Harri Hovi kertoo.
Valmisruokien suosion kasvuun liittyvä helppouden arvostus näkyy myös ruoan verkkokaupan jatkuvana kasvuna: asiakkaat ovat valmiita panostamaan siihen, että ruokaostokset saa kotiovelle kuljetettuna tai valmiiksi kaupan noutopisteelle kerättynä.
”Erityisesti verkkokaupan pikatoimitusten, joissa toimitusaika on noin 30 minuuttia, suosio on ollut viime vuosina suurta, eikä kysynnän kasvulle näy loppua. Niissä tarjonta on myös entisestään monipuolistunut, kun aloitimme kokeilun Uber Eatsin kanssa valituista K-ruokakaupoista Helsingissä, Espoossa ja Tampereella”, Hovi toteaa.
Tarjouksilla on ruokakaupan asiakkaiden parissa suuri vetovoima. Suurimmillaan tarjouksessa olevan tuotteen päivämenekki voi Hovin mukaan kymmenkertaistua ja joissain tapauksissa jopa monikymmenkertaistua.
”Hyvät tuotteet hyvään hintaan on yhtälö, joka kiinnostaa luonnollisesti laajasti asiakkaita. Suosituimpia kampanjatuotteita meillä ovat esimerkiksi lohi, voi ja juusto sekä viinirypäleet ja vaipat – unohtamatta toki kampanjoiden klassikkotuotetta kahvia. Viime vuosina merkitystään tarjouksissa ovat kasvattaneet kukat, kananliha, jäätelöpakkaukset, isot virvoitusjuomat ja kosmetiikka”, Hovi toteaa.
Tuotetasolle mentäessä K-ryhmän datan mukaan suomalaiset nappaavat ostoskoreihin entistä enemmän esimerkiksi paistotuotteita, kanaa, jugurttia, marjoja ja sushia. Entistä vähemmän puolestaan ostetaan muun muassa voita, piimää, viiliä, sillejä ja silakoita sekä olutta ja lonkeroa.
”Tässä on nähtävissä uuden sukupolven tulo ja sen muutos ostoskorien sisältöön, konkreettisimpana esimerkkinä suosiotaan vieläkin kasvattava sushi. Mielenkiintoista on myös se, että jogurttien suosio kasvaa viilien kysynnän hiipuessa. Uuden sukupolven tulon lisäksi kehityksessä näkyvät vallalla olevat välipalaistumisen, helppouden ja hyvinvoinnin trendit”, Hovi kertoo.
Jo pitkän aikaa vallalla ollut hyvinvointitrendi pitää edelleen pintansa asiakkaiden parissa. K-ryhmän Ruokailmiöt 2026 -katsauksessa 74 %:lla suomalaisista hyvinvointi-ilmiö vaikuttaa käyttäytymiseen.
”Hyvinvoinnin tavoittelu näkyy ostoskoreissa datamme perusteella esimerkiksi sekä funktionaalisten että alkoholittomien juomien kysynnän kasvuna. Myös erilaiset proteiiniin keskittyvät tuotteet kasvattavat kysyntäänsä ja niissä myös valikoima on monipuolistunut – tarjolla on entistä enemmän esimerkiksi erityyppisiä proteiinia korostavia vanukkaita, juomia, valmisaterioita ja välipaloja. Hyvinvointiin liittyen alkuvuonna myös hapankaalin kysyntä on piikannut some-ilmiön myötä, mikä on samalla hyvä osoitus somen vaikutuksesta kulutustrendeihin”, Hovi kertoo.
KYLLÄ
EI